Kirkonkellot
Johanneksen evankeliumista muistamme, kuinka Magdalan Maria seisoi haudan suulla ja itki. Hän etsii Herraansa. Etsi, muttei heti löytänyt. "Missä Hän on? Mihin Hänet on viety? Ensin Marian elämänsisältö kammottavalla tavalla teloitettu Golgatalla, nyt oli vielä hautakin tyhjä. Voiko lyötyä vielä enempää lyödä?
Magdalan Maria oli kadottanut Herransa. Hänen kertomansa perusteella opetuslapsista rohkeimmat uskaltautuivat kuitenkin piiloistaan kiiruhtamaan haudalle. Hekään eivät löytäneet Jeesusta. Vaikka pääsiäinen on kristityille juhlien juhla, ei ensimmäinen pääsiäinen mitään juhlaa Jeesuksen seuraajille ollut. He olivat epätietoisia. Ylösnousemuksen todellisuus paljastui heille vain vähitellen. Ja vain siksi, että ylösnoussut itse ilmestyi heille ja selitti itse heille tapahtumien merkityksen. Pääsiäisen ihmeen jälkeen Jeesus ei ollut enää samalla tavalla kohdattavissa, kun hänen seuraajansa olivat tottuneet hänet kohtaamaan.
Ihminen etsii, lopulta Jumala löytää. Niin tapahtui pääsiäisen jälkeen, näin se monesti muutenkin menee, ja ennen muuta näin tapahtui pääsiäisaamuna. Siten suuri kivi vierähti pois Marian sydämeltä. Eräällä tapaa jopa suurempi kivi kuin se, minkä enkelit aamuyöstä vierittivät pois haudan suulta. Ja niin Magdalan Maria kuin opetuslapsetkin saivat sieluilleen rauhan.
Jeesuksen löytäminen ei ole aina helppoa, koska Ylösnoussut ei aina kulje kaikessa kirkkaudessaan. Silti hänen etsiminensä kannattaa aina ja kolkuttavalle avataan kyllä ovi.
Euroopassa käytävä sota kertoo meille, miten paljon Jeesuksen opetukselle on tarvetta, ja miksi niitä kannattaa etsiä. Järjetön väkivalta ei ole ratkaisu, siksi pitää etsiä jotain muuta. Jos Jumalan poika on ollut valmis uhraamaan itsensä, jotta yksikään ei joutuisi hukkaan, pitäisi ihmiselämän kunnioittamisen olla aina korkein päämäärämme. Silloin emme ole vain Ylösnousutta etsimässä, vaan myös löytämässä.
Kinkeriperine on leimannut ja muovannut suomalaista yhteiskuntaa. Lukukinkereille ihmisiä rohkaistiin painetun sanan pariin ja sitä myöten laaja-alaisempaan osallisuuteen yhteiskunnassa.

Saamme viettää Ruovedellä noitakäräjäviikkoa. Ilojuhlaa siitä, että pitäjämme on ollut sellainen, että yli kolmeen ja puoleensataan vuoteen ketään ei Ruovedellä ole poltettu noitana.

Joulun odotus tiivistyy näihin päiviin. Vielä on ehkä valmisteluja jäljelle, kiirettä, stressiä, askaretta ja kaikenlaista puuhaa, mutta kohta se lakkaa. Hiljaisuus laskeutuu ja alkaa juhlapyhät. Niitä valmistaudumme asianmukaisella hartaudella viettämään Jumalan suuremmaksi kunniaksi, toivottavasti.

Ensi lauantaina tuhannet ja taas tuhannet hautakynttilät valaisevat syksyn pimeää marrasta. Niiden liekit kurottautuvat hentoina ja hauraina taivasta kohti, ja kertovat näin ihmisen muistista.

Olemme saaneet kuulla ilouutisen, että naalin pesintä on pitkästä aikaa onnistunut Suomessa. Se on hienoa, olkoonkin, että Suomen naalikanta on vain Ruotsin ja Norjan naalikannan häntä eikä erityisen uhanalainen.
Olemme saaneet kuulla ilouutisen, että naalin pesintä on pitkästä aikaa onnistunut Suomessa. Se on hienoa, olkoonkin, että Suomen naalikanta on vain Ruotsin ja Norjan naalikannan häntä eikä erityisen uhanalainen.
Johanneksen evankeliumista muistamme, kuinka Magdalan Maria seisoi haudan suulla ja itki. Hän etsii Herraansa. Etsi, muttei heti löytänyt. "Missä Hän on? Mihin Hänet on viety? Ensin Marian elämänsisältö kammottavalla tavalla teloitettu Golgatalla, nyt oli vielä hautakin tyhjä. Voiko lyötyä vielä enempää lyödä?
Johanneksen evankeliumista muistamme, kuinka Magdalan Maria seisoi haudan suulla ja itki. Hän etsii Herraansa. Etsi, muttei heti löytänyt. "Missä Hän on? Mihin Hänet on viety? Ensin Marian elämänsisältö kammottavalla tavalla teloitettu Golgatalla, nyt oli vielä hautakin tyhjä. Voiko lyötyä vielä enempää lyödä?
Luetuimmat
Tuoreimmat
Syksyisenä aamuna Pihlajanmarjat hehkuvat Ruoveden Pilkotulla.
Esko Lahtinen
Vuoden noidan syytelista on pitkä.
Terhi Kääriäinen
Uutiset
Elämänmeno
Kulttuuri
Pääkirjoitus
Kolumnit
Blogit
Kirkonkellot
Yleisöltä
Lukijan kuva
Jätä ilmoitus Ruovesi-lehteen
Ruovesi-lehden mediakortti
Jätä ilmoitus Teisko-Aitolahti-lehteen
Teisko-Aitolahti-lehden mediakorttii
Pohjoisviitta-lehden mediakorttii
Rekisteriseloste
Tilaa Ruovesi-lehti
Osoitteenmuutos Ruovesi-lehti
Tilaa Teisko-Aitolahti
Osoitteenmuutos Teisko-Aitolahti
Ruoveden Sanomalehti Oy • Honkalantie 2 • 34600 Ruovesi •
Puh. 03 476 1400 • Rekisteriseloste