Kris­tit­ty saa ol­la iloi­nen sii­tä, et­tä Ju­ma­la ei ole jät­tä­nyt ih­mis­tä oman on­nen­sa no­jaan. Hän an­toi meil­le la­kin­sa oh­jeek­si ja opas­tuk­sek­si, jot­ta tie­täi­sim­me, mitä tu­lee teh­dä, ja osai­sim­me ky­syä, mikä on oi­kein ja mikä vää­rin.

Van­han tes­ta­men­tin lais­sa, sii­nä kuu­lui­sas­sa Moo­sek­sen lais­sa, on kaik­ki­aan 613 eri­lais­ta mää­räys­tä, ke­ho­tus­ta ja kiel­toa. Sil­ti tä­mä­kään Ju­ma­lan laki ei ole mi­kään mo­ni­mut­kai­nen py­kä­lä­vii­dak­ko ei­kä vai­kea ym­mär­tää. Se on tii­vis­tet­tä­vis­sä si­ten kuin Va­pah­ta­jam­me tii­vis­ti sen rak­kau­den kak­sois­käs­kyyn: ”Ra­kas­ta Her­raa, Ju­ma­laa­si, koko sy­dä­mes­tä­si, koko sie­lus­ta­si ja mie­les­tä­si sekä lä­him­mäis­tä­si niin kuin it­se­ä­si.”

Sii­nä on laki ja sii­nä on myös pro­fee­tat. Tämä rak­kau­den kak­sois­käs­ky on kirk­ko­py­hän ai­hee­na en­si sun­nun­tai­na.

Si­nän­sä Ju­ma­lan lain voi tii­vis­tää myös toi­sel­la ta­val­la. Jo Moo­sek­sen lais­sa it­ses­sään esiin­tyy sel­lais­ta ajat­te­lua, et­tä koko laki on tii­vis­tet­tä­vis­sä muo­toon: ”Älä pidä yl­lä tur­haa rii­taa.”

Älä tur­haa rii­taa Ju­ma­lan kans­sa, älä tur­haa rii­taa lä­him­mäis­te­si kans­sa, älä­kä tur­haa rii­taa myös­kään it­se­si kans­sa. Sii­tä Ju­ma­lan tah­don nou­dat­ta­mi­nen al­kaa, ra­kas­ta­mi­nen on jo sit­ten vai­ke­am­pi jut­tu.

Ih­mi­ses­tä ei ole Ju­ma­lan la­kia nou­dat­ta­maan, ei­kä var­sin­kaan rak­kau­den kak­sois­käs­kyä täyt­tä­mään. Vaik­ka jo­na­kin päi­vä­nä ra­kas­tai­sim­me­kin Ju­ma­laa yli kai­ken, ja jos­kus päät­täi­sim­me py­hit­tää jon­kun päi­vän lä­him­mäi­sil­le ja lä­him­mäi­sen­rak­kau­del­le, se ei vie­lä rii­tä. Rak­kau­den kak­sois­käs­kyn vaa­ti­mus on, et­tä kaik­ki­na päi­vi­nä pi­tää teh­dä mo­lem­pia ja koko ajan. Ja vie­lä­pä it­se­ään unoh­ta­mat­ta. Vä­hem­pi ei ko­ko­nai­suu­des­saan to­teu­ta käs­kyä.

Tämä mah­dot­to­muus ei kui­ten­kaan tar­koi­ta sitä, et­tä käs­ky oli­si tur­ha. Se on an­net­tu, jot­ta maa­il­mas­sa oli­si enem­män rak­kaut­ta. Käs­kyn vaa­ti­mus on rak­kau­den vaa­ti­mus. Ju­ma­lan rak­kau­den ja lä­him­mäi­sen rak­kau­den vaa­ti­mus. Se on se Ju­ma­lan tah­to, jota koh­ti mei­dän on pon­nis­tel­ta­va.

En­sin vält­tä­en tur­haa rii­taa, sit­ten pyr­kiä ra­kas­ta­mis­ta koh­ti. Näin meis­sä ei ole moit­teen si­jaa Her­ram­me tu­le­mi­sen päi­vä­nä, ku­ten apos­to­li Paa­va­lil­la kir­joit­taa.