Leijonan luolassa, nuorten yrittäjyystempauksen finaalissa joukkue, jonka idea vertaistukea tarjoavasta sovellusalustasta sai kunniamaininnan. Joukkuueeseen kuuluu Jesse Ojalehto, Joona Leinonen, Hilja-Mari Paananen ja Hely Mattila. Leijonina tuomaroivat Anne-Mari Raatikainen Ruoveden Osuuspankilta, Vuokko Mäenpää ja Sirkku Mäkelä Ruoveden kunnasta sekä Teija Perttula Ruoveden 4H-yhdistyksestä.
Irina Tuomainen
Nuorten yritystempaus: voittajaksi tuli idea todelliseen tarpeesen
Jännitys kihelmöi ilmassa viime perjantaina Yhtenäiskoulun käytävällä luokan 313 edessä, kun joukkueet odottivat kukin vuorollaan pääsyä Leijonan luolaan. Kyseessä oli Ruoveden 4H-yhdistyksen yrittäjyyskasvatustempauksen loppukilpailu eli finaali.
Siihen oli valittu viisi joukkuetta, jotka vuorollaan esittivät oman yritysideansa "leijonille", joita olivat Ruoveden kunnalta tulleet yritysasioiden parissa työskentelevät Sirkku Mäkelä ja Vuokko Mäenpää ja Ruoveden Osuuspankilta Anne-Mari Raatikainen.
Tuomariston tiukassa rivissä istui myös Ruoveden 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Teija Perttula. Pääpalkintona voittajajoukkueelle oli kolmesataa euroa, joka kannusti nuoria hiomaan ideaansa viime tippaan sekä saapumaan jännittävään finaaliin reippaasti esiintyen.
Teija Perttula kertoo, että voittajaksi valittiin Student Jobs. Joukkueeseen kuuluvat Inka Silvennoinen, Veera Ylimäki, Antti Salkosalo, Tuukka Peltoranta sekä Sari Kujala.
– Raati arvosti yksimielisesti tarpeeseen tulevaa aitoa ideaa, joka on mahdollista aloittaa paikallisesti ja laajentaa myöhemmin. Joukkueen esitys oli valmisteltu hienosti ja kaikki osa-alueet oli mietitty tarkkaan ja laaja-alaisesti. Ryhmän työskentely vaikutti tasaiselta ja toimivalta.
Raati halusi myös lisäksi antaa kunniamaininnan. Se myönnettiin 4you-yritysidealle innovatiivisuudesta ja todelliseen tarpeeseen perustuvasta ideasta. Huoli opiskelijoiden jaksamisesta on todellinen ja sovelluksessa olisi varmasti mahdollisuuksia.
Ennen finaalia oli alkukilpailu syyskuussa Oivansalissa. Oppilaat ja opiskelijat hioivat yritysideoitaan viiden hengen ryhmissä erilaisissa neuvontapisteissa, joissa erilaisista yrittämisen osa-alueista neuvoivat kunnan ja yritysmaailman vapaaehtoiset henkilöt. Videotervehdyksensä nuorille lähetti tilaisuuteen Juha Perälä.
Samankaltainen yrittäjyystempaus nuorille järjestettiin tänä syksynä Ruoveden lisäksi myös Virroilla, Orivedellä ja Juupajoella.
Mikä?
Yrittäjyystempaus nuorille.
Järjestäjä Ruoveden 4H. Mukana Ruoveden kunta, Osuuspankki, Yhtenäiskoulu sekä lukio.
Alkukilpailu kaikille yläkoulun 8.–9.-luokkalaisille sekä lukion 1.–2.-luokkien opiskelijoille. Finaaliin 5 parasta joukkuetta.
Finalistien yristysideat: Studentjobs (opiskelijoiden ja yrittäjien kohtaamissovellus pätkätöitä varten), Ruoveden elokuvateatteri (elokuvateatteri Urheilutalolle lähiruokatarjoilun kera), 4you (nuorten sovellusalusta, jossa tietoa ja vertaistukea uupumuksesta ja vaikeasta elämäntilanteesta kärsiville nuorille), VEAS (biokaasuasema Ruovedelle), Unique Metal (metallisia rannekoruja ja sormuksia asiakkaan omista suunnitelmista).


