Uuteen reittiin siirrytään maanantaina 18. elokuuta, mikä tarkoittaa sitä, että Tampereen rautatieasemalle ei ihan viereen pääse.
Bussi Manninen
Bussi–Mannisen reittiin muutoksia Tampereella: 18.8. alkaen linjan 95 vuorot eivät aja rautatieaseman kautta
Tampereen asematunnelin auettua liikenteelle 5. elokuuta kävi ilmi, että kaikki 95-linjalla liikennöivät bussit eivät mahdu tunnelin läpi korkeutensa vuoksi.
– Yhden auton katto vähän raapi ajoesteitä, kertoo Anssi Manninen.
Jumiin tunneliin ei kuitenkaan jääty.
– Pirkanmaan ely-keskus päätti, että siirrytään samalle reitille, jota ajettiin jo kesällä, Manninen sanoo.
Asemanseudun remontti alkoi kesällä. Ensi kesän alussa tunneli menee jälleen kiinni useiden vuosien ajaksi.
Uuteen reittiin siirrytään maanantaina 18. elokuuta, mikä tarkoittaa sitä, että Tampereen rautatieasemalle ei ihan viereen pääse.
– Ennen kyseistä maanantaita matalammat autot ajavat tunnelista, korkeat autot kulkevat eri reittiä, täsmentää Manninen.
Elokuun 18. päivä alkaen Tampereelle saavuttaessa 95:n reittiä ajetaan reittiä Itsenäisyydenkatu - Yliopistonkatu - Kalevantie - Vuolteenkatu - Linja-autoasema.
Tampereelta lähdettäessä ajetaan reittiä Linja-autoasema - Vuolteenkatu - Kalevantie - Yliopistonkatu - Itsenäisyydenkatu.
Välillä 6.–15. elokuuta linjan 95 bussit, jotka eivät mahdu asematunnelin läpi, kiertävät Pohjolankadun ja Lapintien kautta Rautatiekadulle, eli rautatieaseman pysäkit ovat normaalisti käytössä.
Lähimmät korvaavat pysäkit ovat Linja-autoasema, Yliopisto ja Sorsapuisto.


