Elinkeinoasiantuntijan lisäksi kuntaan palkataan määräaikaisiksi myös muita työntekijöitä, muun muassa lastenhoitajia.
Terhi Kääriäinen
Elinkeinoasiantuntijan paikka auki
Kunnanhallitus. Ruoveden kunta käynnistää elinkeinoasiantuntijan toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen hakuprosessin. Asiasta päätti kunnanhallitus 23. toukokuuta.
Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto sekä hyvä elinkeinoelämän tuntemus. Edellinen elinkeinopäällikkö irtisanoutui tammikuussa.
Elinkeinoasiantuntijan keskeiset tehtävät ovat yritysten elinvoimaa vahvistavat yleiset tehtävät, yritysneuvonta, toimi-tila-asiat ja yritystontit. Lisäksi hän vastaa hanketoiminnan toteutumisesta. Muita keskeisiä tehtäviä ovat matkailusta vastaaminen, kuntamarkkinointi, seudullinen yhteistyö, korkeakouluyhteistyö sekä yhteistyö yrittäjäjärjestöjen kanssa.
Elinkeinoasiantuntija toimii tiiviissä yhteistyössä kunnanjohtajan kanssa, joka vastaa elinkeinotoimen johtamisesta ja kehittämisestä.
Kunnanhallitus päätti myös myöntää täyttöluvat 1. elokuuta alkaen toistaiseksi voimassa oleviin varhaiskasvatuksen opettajan toimeen sekä viiteen varhaiskasvatuksen lastenhoitajan toimeen. Kaikki toimet ovat päiväkoti Metsäpolussa.
Lisäksi täyttöluvan sai kirjastovirkailijan vakituinen toimi 1. syyskuuta alkaen.


