OP Ylä-Pir­kan­maan 100 vuo­den juh­lin­ta jat­kuu Vir­roil­la syys­kuun 14. päi­vä­nä yh­teis­työs­sä Vir­tain Mu­siik­kiyh­dis­tyk­sen kans­sa. 

Juh­lis­sa on mu­ka­na fi­lo­so­fi Esa Saa­ri­nen ja sel­lo­tai­tei­li­ja Han­nu Kiis­kin joh­ta­ma To­tal Cel­lo En­semb­le sekä sop­raa­no Mari Palo.

Esa Saa­ri­nen ker­too, et­tä hä­nen Vir­rat-yh­tey­ten­sä sai al­kun­sa 1960-lu­vul­la, jol­loin Vir­rat oli iso­van­hem­pien­sa au­to­ret­kien ke­sä­koh­de. Siel­tä tu­li­ai­si­na Esal­le tuo­tiin Vir­rat-vii­ri.

– Asi­oi­den mer­ki­tyk­sel­li­syyk­sil­lä on usein pit­kät hän­nät, jot­ka ovat kau­neu­des­saan ar­vaa­mat­to­mia, muo­toi­lee Saa­ri­nen.

Kau­neim­piin kon­tak­tei­hin ei läh­de­tä hyö­ty­tar­koi­tuk­sel­la ei­kä kaup­paa­maan omia vah­vuuk­sia.

Ih­mis­ten ket­ju toi hä­net Vir­roil­le: yh­teys Ma­ti­as-kap­pe­lin ää­ni­suun­nit­te­lun teh­neen Heik­ki He­li­mä­en kans­sa tu­tus­tut­ti Ke­sä­Vir­rat­Soi-juh­lan dy­na­moon To­mas He­den­bor­giin. Kol­man­te­na oli Han­nu Kiis­ki, Saa­ri­sen par­haan kou­lu­ka­ve­rin lähi-ih­mi­nen.

– Näi­tä in­hi­mil­li­siä yh­teyk­siä mei­dän tu­li­si vaa­lia. Ne ovat odot­ta­mat­to­mia lä­hi­juu­re­vuuk­sia, läh­tö­ti­lan­tees­sa vai­kut­ta­vuu­des­saan eh­kä kät­kös­sä, mut­ta jä­ri­syt­tä­viä avau­tu­es­saan vuo­sien yli. Ih­mi­sil­lä on usein kät­kös­sä ar­vos­saan huo­mi­ot­ta jää­nei­tä piir­tei­tä, jot­ka vä­rei­le­vät uu­dis­tus­ta, kun löy­ty­vät oi­ke­at stem­mat. Kau­neim­piin kon­tak­tei­hin ei läh­de­tä hyö­ty­tar­koi­tuk­sel­la ei­kä kaup­paa­maan omia vah­vuuk­sia. Kun syn­tyy luot­ta­mus, sa­na­ton saa ti­laa osoit­taa voi­man­sa ja ih­mei­tä al­kaa ta­pah­tua.

Yh­tey­den­pi­dos­ta syn­tyy uut­ta luo­vaa ja ar­vo­kas­ta te­ke­mis­tä – ku­ten pan­kin vuo­si­sa­tai­nen toi­min­ta ja tu­los­sa ole­va juh­la.

Saa­ri­sen mu­kaan Vir­roil­la ol­laan ra­ken­ta­mas­sa asi­oi­ta, joi­den mer­ki­tys on suu­rem­pi kuin nii­den hyö­ty ly­hy­el­lä ai­ka­jän­teel­lä. Tämä pä­tee niin pan­kin toi­min­taan ih­mis­ten tu­ke­na, Ke­sä­Vir­rat­Soi-mu­siik­ki­juh­laan kuin vaik­ka­pa Ma­ti­as-kap­pe­lin ra­ken­ta­mi­seen.  

 Tee­ma al­koi heti soi­da sa­mas­sa sä­vel­la­jis­sa kuin Si­ni­nen ja val­koi­nen. Se ko­put­te­li koh­ti kyy­nel­ra­jaa, kun ajat­te­lin iso­van­hem­pi­a­ni.  

– Vir­rat osa­na suo­ma­lais­ta mai­se­maam­me on se, mitä täs­sä ra­ken­ne­taan, ja se on uraa­uur­ta­vuut­ta pai­kal­li­ses­ti, mitä kaik­ki­al­la tar­vit­sem­me.

Se ta­pah­tuu yk­sit­täis­ten ih­mis­ten ja jul­kis­ten toi­mi­joi­den toi­men­pi­tei­den ja ta­pah­tu­mien sum­ma­na. Saa­ri­nen in­nos­tui kuul­tu­aan juh­lan tee­man Yh­des­sä yli kaik­kien ai­ko­jen ja tun­nis­tet­tu­aan sii­nä vä­li­tön­tä hyö­tyä ha­ke­mat­to­man ja ra­ken­ta­van toi­min­nan.

– Tee­ma al­koi heti soi­da sa­mas­sa sä­vel­la­jis­sa kuin Si­ni­nen ja val­koi­nen. Se ko­put­te­li koh­ti kyy­nel­ra­jaa, kun ajat­te­lin iso­van­hem­pi­a­ni.  

Yh­des­sä yli kaik­kien ai­ko­jen ylä­pir­kan­maa­lai­sen osuus­pan­kin toi­min­ta­na kuu­los­taa Saa­ri­sen mie­les­tä to­pe­li­aa­ni­sel­ta ih­mis­ten ar­keen ank­ku­roi­tu­val­la ta­val­la.

– Tee­man soin­ti on py­hyys­vä­räh­te­le­vää, ei hal­lin­nol­lis­ta ei­kä ex­cel-kiel­tä. Se liit­tyy ih­mis­ten ta­paan ja ky­kyyn sekä mah­dol­li­suu­teen ko­kea jo­tain omak­seen vuo­si­kym­men­ten ajan ja yli­su­ku­pol­vi­ses­ti. Nä­kö­kul­maan si­säl­tyy sy­vyy­syh­teys taak­se­päin ja ko­hot­ta­va nos­te eteen­päin.

Fi­lo­so­fi nä­kee tee­mas­sa ole­van ko­ke­mus­ta tu­le­vis­ta su­ku­pol­vis­ta ja tu­los­sa ole­vas­ta elä­mäs­tä. Sii­nä ei vain or­ga­ni­soi­da kau­pal­lis­ta toi­min­taa vaan luo­daan vas­tuul­lis­ta jat­ku­vuut­ta huo­mis­päi­viin.

Sa­mal­la Saa­ri­nen pi­tää tär­ke­ä­nä täl­lai­sen ta­pah­tu­man jär­jes­tä­mis­tä ja ih­mis­ten ja su­ku­pol­vien yh­teen tu­le­mis­ta.

– On tie­ten­kin hyvä jut­tu, et­tä kau­pas­sa on laa­ja va­li­koi­ma, mut­ta tär­ke­äm­pää kuin ku­lu­tus, on se, et­tä isoi­sä on on­gel­la lap­sen­lap­sen­sa kans­sa. Se, et­tä sau­na läm­pi­ää ja lap­si leik­kii siel­lä mum­min kans­sa sa­mal­la kun se läm­pi­ää, on tär­ke­äm­pää kuin se, mitä vir­tu­aa­li­sia pal­kin­to­ja joku saa kän­ny­käs­tään.

Saa­ri­nen muis­tut­taa uu­del­leen vä­lit­tö­män hyö­dyn ylit­tä­vis­tä sei­kois­ta. Ar­ki­siin ta­pah­tu­miin liit­ty­vät yli­su­ku­pol­vi­set yh­teen­ko­ko­a­vuu­det ovat tär­kei­tä ih­mi­sil­le. Ih­mis­ten eri­lai­suus on kau­nis­ta.  Mo­nen­lai­sil­la ja eri­lai­sil­la ih­mi­sil­lä on yh­tä lail­la oi­keus elä­mään ja unel­mal­li­suu­teen­sa. Tu­le­vai­suut­ta ra­ken­ne­taan yh­des­sä, ei­kä ylen­mää­räi­nen di­gie­lä­mä tai vir­tu­aa­lie­lä­mä uo­ma­ki­pi­ty­soh­jaa­vi­ne kii­hot­ta­vuuk­si­neen usein­kaan tue juu­re­vuuk­sien hy­vää elä­mää.

Ih­mis­ten eri­lai­suus on kau­nis­ta.

Ssyys­kuun lo­pul­la il­mes­tyy Saa­ri­sen Aja­tuk­sia-tri­lo­gi­an pää­tö­so­sa, jol­le hän on an­ta­nut ni­mek­si Hymy. Mitä ajat­te­lun ajat­te­lu on ja tuo. Kir­ja päät­tää Saa­ri­sen Ajat­te­lun ajat­te­lun -tri­lo­gi­an.  

– Py­rin an­ta­maan lu­ki­jal­le ti­lai­suu­den aja­tel­la omia aja­tuk­si­aan ins­pi­roi­tu­neen yl­lä­tyk­sel­li­ses­ti ja hie­no­va­rai­ses­ti. Sen si­jaan, et­tä lu­ki­ja tois­taa mi­nun aja­tuk­si­a­ni, hän käy kes­kus­te­lua omien sy­vim­pien aja­tus­ten­sa kans­sa, ha­vah­tu­en herk­kyyk­siin­sä ja elä­män ylä­re­kis­te­rin kau­neus­nä­ky­miin.

Saa­ri­nen lu­kee kir­jan­sa it­se ää­ni­kir­jak­si.