Kai Mikkosen mielestä isyydessä parasta on katsoa tenavien kasvavan.
Miia Moksunen
Gallup: Mitä isä toivoo isänpäivältä?
Isänpäivää vietetään tänään 9. päivä marraskuuta.
Isänpäivään kuuluu ajanvietto perheen parissa, lapset tulevat käymään kotona ja syödään jotain hyvää. Silloin kuuluu juhlia niin isiä kuin isoisiä.
Isänpäivää on virallisesti alettu Suomessa viettämään vuodesta 1987. Isänpäivään kuulu perinteitä. Esimerkiksi aamiainen sänkyyn, lahjat ja kortit. Perinteisesti käydään myös isänpäivälounaalla, jota osa ravintoloista järjestää.
Kävin kysymässä, mitä mieltä itse isät ovat isänpäivästä ja sen vietosta.
Kysymykset:
1. Kuinka kauan olet ollut isä?
2. Mikä isyydessä on parasta?
3. Mikä olisi unelma isänpäivälahja?
4. Jos voisit itse suunnitella isänpäivän, mitä se sisältäisi?
Kai Mikkonen:
1. Kohta 11 vuotta.
2. Katsoa tenavien kasvamista.
3. Jotain itse tehtyä.
4. Kakkukahvit, tallissa voisi senkin päivän viettää.
Usko Niemiselle riittää, kun lapset ja lapsenlapset tulevat isäinpäivänä käymään.
Miia Moksunen
Usko Nieminen:
1. 43 vuotta.
2. Lapset ja lapsenlapset.
3. Riittää kun tulevat vain käymään. Lahjoilla ei ole niin väliä.
4. Ihan normaali päivä vain.
Heikki Moksusella on lapsia neljä, lapsenlapsia 8 ja jo yksi lapsenlapsenlapsi.
Miia Moksunen
Heikki Moksunen:
1. 47 vuotta.
2. Tenavat tietysti.
3. Kaikkihan ne hyviä on, mitä hyvänsä.
4. Lasten kanssa syömään jonnekin hyvään paikkaan.
Kirjoittaja on Ruovesi-lehden tettiläinen


