Keskitetyssä ajanvarauksessa työskentelevien henkilöiden määrä vaihtelee ruuhkaisuuden mukaan.
Sirkku Somero
Hammashoidossa otetaan tänään käyttöön keskitetty ajanvaraus
Suun terveydenhuollossa otetaan käyttöön torstaina 6. toukokuuta keskitetty ajanvaraus ja takaisinsoittopalvelu.
Tähän asti Ruoveden ja Virtain hammashoidot ovat vastanneet itsenäisesti ajanvarauksestaan ja ajanvaraus on sitonut arkipäivinä molemmilla paikkakunnilla yhden hammashoitajan työpanoksen, kertoo Keiturin Soten toimitusjohtaja Jari Kolkkinen.
Vastaava takaisinsoitto on ollut käytössä jo useamman vuoden ajan poliklinikalla lääkärinaikaa varatessa.
– Palvelu on auttanut ruuhkahuippujen tunnistamisessa sekä toiminnan kehittämisessä, Kolkkinen summaa.
Hänen mukaansa ajanvarauksen keskittäminen vapauttaa hammashoitajan työpanosta kliiniseen työhön, ja etenkin äkillisten poissaolojen järjestelyt helpottuvat.
– Keskitetty ajanvaraus lisää palvelun tasalaatuisuutta, saavutettavuutta ja joustavuutta.
Vastaava takaisinsoitto on ollut käytössä jo useamman vuoden ajan poliklinikalla lääkärinaikaa varatessa.
Torstaista lähtien puhelut ohjataan yhteen numeroon. Numeron ollessa varattu asiakas voi jättää soittopyynnön, joihin vastataan saman työpäivän aikana.
Järjestelmässä voidaan seurata asiakaspalvelun toimivuutta ja etenkin ruuhkahuippuja. Ajanvarauksessa työskentelevien henkilöiden määrä vaihtelee ruuhkaisuuden mukaan.
Hammashoidon ajanvaraus ja neuvonta toimivat numerosta 03 485 3258 arkisin kello 8–14.30, jolloin käytössä on takaisinsoittojärjestelmä. Lisäpalveluna käytössä on tekstiviestimuistutus.
Arki-iltaisin, viikonloppuisin ja pyhäpäivinä päivystysajanvaraus toimivat Acutassa numerossa 03 565 70115.


