Hannes-myrsky: Illalla ilman sähköjä Ruovedellä vielä lähes 500 asiakasta
Lauantai-iltana koviin myrskylukemiin yltänyt Hannes-myrsky katkoi sähköjä kymmeniltä tuhansilta myös Pirkanmaalla.
Ruovedellä oli sähköttä vielä sunnuntaina aamupäivällä kello 11 aikaan 1402 Elenian asiakasta. Kurussa sähköt olivat poikki yli tuhannella asiakkaalla. Teiskossa sähköttä oli samoihin aikoihin yli 1100 Tampereen Energian asiakasta.
Iltapäivällä kello 14 Ruoveden sähköttömien määrä oli jo pudonnut 560:een. Myös Kurun tilanne oli puolittunut. Teiskossakin sähköttömien määrä oli niin ikään pudonnut, ilman sähköä oli enää noin 460 asiakasta.
Illalla kello 18 jälkeen tilanne oli valoisin Teisko-Aitolahti -alueella, missä sähköttä oli enää noin 200 asiakasta. Ruoveden tilanne oli iltapäivästä kohentunut vain hieman, sähköttä oli edelleen lähes 480 asiakasta, Ylöjärven tilanne oli kokonaisuudessaan 737 sähkötöntä, joista arviolta 2/3 Kurussa.
Pirkanmaan pelastuslaitos tiedotti aamulla, että Hannes-myrsky on aiheuttanut Pirkanmaan pelastuslaitokselle yön aikana ilta kahdeksan ja aamu kahdeksan välillä hieman vajaat 600 vahingontorjuntatehtävää. Vahingontorjuntatehtävät ovat olleet pääasiallisesti liikenneväylille sekä sähkölinjoille kaatuneita puita sekä muutamia tuulen aiheuttamia vahinkoja rakennuksille sekä rakennelmille.
Sähkölaitoksilta kerrotaan, että korjaus- ja raivaustyöt vievät aikaa. Sähköttömien kotitalouksien kannattaa varautua siihen, että sähkökatkot voivat kestää useita vuorokausia.
Energiateollisuuden sähkökatkokartan mukaan Suomessa oli kello 18.30 46 831 sähkötöntä asiakasta 177 kunnassa 31 yhtiöllä.


