- Ei tarvitse kääntää takkia, vaan voi kääntää lippalakkia, jossa toisella puolella lukee Ilves, toisella puolella Tappara, tuumaa Jarmo Keinonen.
Jyrki Liikka
Herkkuja Hämeenpuistossa: aurinkoiset ilmeet maustavat myös elämää
Kansainväliset markkinat ovat pysäyttäneet karavaaninsa Tampereen Hämeenpuistoon.
– Nyt porukka on tosi innoissaan, kun viimeinkin tapahtuu jotain ja pääsee vapaasti kulkemaan, kertoo Ruoveden Herkku Oy:n myyntimies Jarmo Keinonen.
Parin vuoden aikana tosin on ollut pienimuotoisempia tapahtumia. Markkinat kiertävät maata neljä kuukautta syyskuun loppuun saakka. Viimeinen paikka on Turku.
Markkinoilla on meille iso merkitys.
Ruoveden Herkun teltta on leveydeltään 16 metriä. Tästä seuraa se, että tapahtumien paikkamaksut ovat noin 32 000 euroa vuodessa.
– Markkinoilla on meille iso merkitys, puhutaan sadoista tuhansien eurojen myynnistä.
Keinosen mukaan Tampereella 90 prosenttia asiakkaista on vakituisia.
Kansainvälisillä markkinoilla Tampereen Hämeenpuistossa on aurinkoinen tunnelma.
Jyrki Liikka
Elokuussa siirrytään pohjoisemmaksi, suuntana muun muassa Joensuu, Oulu, Tornio ja Rovaniemi. Suunnitelmissa ei ole matkustaa ulkomaiden markkinoille.
Mitä pohjoisemmaksi mennään, mausteita hankitaan jemmaan.
– Pohjoisessa kysytään, että milloin tulet seuraavan kerran. Samalla ostetaan runsaammin mausteita. Siellä kysytään usein myös sitä, mitä mausteita keksisin poronlihalle.
Tänä viikonloppuna yhtiön myyntiauto on huristanut kalamarkkinoille Kotkaan.
– Täällä etu on se, että kun keskiviikkona rakennetaan, saa olla neljä päivää samassa paikassa eikä tarvitse laittaa illalla kaikkea kasaan ja aamulla rakentaa seuraavassa paikassa uudestaan, Keinonen lisää.
Kansainväliset markkinat jatkuvat Tampereella vielä sunnuntaina 15. toukokuuta.


