Postin nimissä lähetettyjä huijausviestejä liikkuu aika ajoin. Posti ohjeistaa poistamaan huijausviestit ja jättämään viesteissä olevat linkit avaamatta. Mikäli pankkitietonsa on jo ennättänyt luovuttaa, tulee asiakkaan olla yhteydessä omaan pankkiinsa ja poliisiin.
Karoliina Laikio
Huijausviestejä liikkeellä Ruovedelläkin
Postin nimissä liikkuvia huijausviestejä on liikkeellä aika ajoin, ja viime aikoina niitä on tavattu myös Ruovedellä. Postin mukaan viestien sisällöt vaihtelevat, mutta usein ne liittyvät esimerkiksi saapuvaan lähetykseen, jolle pyydetään esimerkiksi varaamaan kuljetusaika, vahvistamaan toimitusosoite tai tullaamaan lähetys.
Tilanteeseen on havahduttu myös Lintsin Baanalla, jossa Postin toimipisteessä asioivat henkilöt ovat saaneet paketteihin liittyviä huijausviestejä. Eeva Viitaniemen mukaan viesteissä on kerrottu, että asiakkaan tulee ennen paketin vastaanottamista maksaa postiennakkomaksu. Todellisuudessa he eivät ole tilanneet mitään, eikä mitään pakettia ole ollut olemassakaan.
Huijausviestit voivat näyttää aidoilta, mutta yleensä tarkempi tarkastelu paljastaa huijauksen. Esimerkiksi tekstiviestin lähettäjän tiedot voivat näyttää kummallisilta, minkä vuoksi viestissä saattaa olla kirjoitus- ja kielioppivirheitä. Postin sivustolta löytyy verkosta kattavat ohjeet huijausviestien varalle, mutta yleisenä ohjeena on olla vastaamatta, klikkaamatta viestien sisältämiä linkkejä ja syöttämättä omia henkilöllisyystietojaan tai pankkitunnuksiaan. Mikäli omat pankkitunnukset on tullut luovuttaneeksi eteenpäin, ohjeistaa Posti olemaan yhteydessä sekä asiakkaan omaan pankkiin että poliisiin.


