Järjestelytoimikunta kokoontui Muroleen kirkossa torstaina 14. elokuuta. Varsinaisen toimikunnan lisäksi kuvassa ovat myös Virtain ja Ruoveden seurakunnan talouspäälliköt Tuija Tolvanen ja Lilli Vuorensivu sekä Tampereen tuomiokapitulin ohjauksen ja kehittämisen asiantuntija Sakari Vanhanen.
Karoliina Laikio
Järjestelytoimikunta tapasi seurakuntalaisia – Liitospäätös ja seurakunnan nimi vielä kivenä kengässä
Tarjanteen seurakunnan järjestelytoimikunta kokoontui Muroleen kirkkoon viime viikon torstaina. Ennen varsinaista kokousta oli yleisölle varattu hetki kysellä yhdistymiseen liittyvistä asioista. Suurta ryntäystä mahdollisuus ei aiheuttanut, sillä paikalla oli ainoastaan kaksi yleisön edustajaa.
Pentti Havanka otti kantaa sekä tilaisuudesta tiedottamiseen että toi esiin sen, ettei Ruoveden seurakunnalla ole mitään sellaista taloudellista ongelmaa, että sen tarvitsee liittyä toiseen seurakuntaan. Sanansa sanottavana hänellä oli myös tulevan seurakunnan nimestä.
– Se on ihan järjetön. Jos me todella mennään yhteen, niin se olisi Ruovesi-Virrat. Ei me tarvita mitään laivan ja vesistön nimeä tänne.
Meidän tulee ennakoida se, että pystymme palvelut tuottamaan ja kiinteistöt ylläpitämään.
Talouspäällikkö Lilli Vuorensivu vastasi Havangan näkemykseen Ruoveden seurakunnan taloudellisesta tilanteesta ja toi esiin sen, että seurakunnan jäsenmäärän väheneminen vaikuttaa suoraan verotuloihin.
Virtain seurakunnan talouspäällikkö Tuija Tolvanen jatkoi Vuorensivun jälkeen todeten, etteivät Virrat ja Ruovesi ole suinkaan ainoita seurakuntia liitosasian kanssa.
– Meidän tulee ennakoida se, että pystymme palvelut tuottamaan ja kiinteistöt ylläpitämään.
Yhtenä järjestelytoimikunnan tehtävänä on valita vaalilautakunta, joka tekee paperivaalin yhteisen kirkkovaltuuston kokoonpanosta vuodeksi 2026.
– Ensimmäinen valtuusto tulee olemaan 23 jäsentä. Heti seuraava valtuusto on jo pienempi sen vuoksi, että väkiluku laskee nyt niin huimasti.
Järjestelytoimikunnasta Helena Korppoo kommentoi, ettei hänellä ollut Vuorensivun eikä Tolvasen kertomaan mitään lisättävää. Hän kertoi olevansa sitä mieltä, että ratkaisu Tarjanteen seurakunnan aloittamisesta on edelleenkin oikea.
– Toivottavasti seurakuntalaisetkin sen ajan mittaan huomaavat.
Seurakunnan nimestä Havangalle ja kaikille muillekin sitä vastustaville vastattiin se, että uudella valtuustolla on mahdollisuus halutessaan ottaa siihen vielä kantaa. Asiasta on mahdollista tehdä jäsenaloite kirkkoneuvostolle ja edelleen kirkkovaltuustolle.
Järjestelytoimikunnan toimikausi kestää kuluvan vuoden loppuun saakka, ja sen tehtävänä on valmistella Virtain ja Ruoveden yhdistymistä Tarjanteen seurakunnaksi. Varsinaisessa kokouksessaan se käsitteli Tarjanteen seurakunnan logoa, hyväksyi veroprosentiksi 1,75 vuodelle 2026, valitsi it-alueeksi Seinäjoen sekä Virtain seurakunnan vaalilautakuntaan puheenjohtajaksi Keijo Kalevan ja muiksi jäseniksi Heidi Tanhuan, Teija Ilomäen, Reijo Herrasen sekä sihteeriksi Anssi Nymanin.


