La­va­tans­se­ja vuo­sia har­ras­ta­nut Kris­tii­na Ylis­ta­lo ei va­kuut­tu­nut heti al­kuun west co­ast swin­gis­tä.

– Se oli ihan uu­si jut­tu ja tun­te­ma­ton laji. Käy­tiin yh­des­sä Han­nun kans­sa ko­kei­le­mas­sa al­keis­kurs­sil­la, mut­ta se ei mul­le avau­tu­nut. Kun Han­nu kui­ten­kin in­nos­tui niin pal­jon, an­noin la­jil­le uu­den ti­lai­suu­den, ker­too Kris­tii­na Ylis­ta­lo rei­lun kym­me­nen vuo­den ta­kais­ta hu­rah­ta­mi­sen­sa al­kua.

Pa­ris­kun­ta asui tuol­loin Tam­pe­reel­la. Kris­tii­na ot­ti uu­den yri­tyk­sen la­jin pa­riin ja löy­si it­sen­sä pian pie­nen po­ru­kan tans­si-il­lois­ta. Täl­lä ker­taa tärp­pä­si.

– Se oli niin eri­lai­nen kult­tuu­ri ja mu­siik­ki kuin la­va­tans­seis­sa ja kou­kut­ti no­pe­as­ti.

Muut tans­si­har­ras­tuk­set, ku­ten bugg, fus­ku, fok­si ja tan­go, jäi­vät syr­jään.

Mu­siik­ki vai­kut­taa olen­nai­ses­ti tans­si­tyy­liin, ja sii­nä tuo­daan omaa per­soo­naa esil­le.

West co­ast swing on imp­ro­vi­soi­tua pa­ri­tans­sia, joka ke­hi­tet­tiin Poh­jois-Ame­ri­kas­sa. Se pe­rus­tuu vien­tiin ja seu­raa­mi­seen. Pe­ru­sas­kel on rul­laa­va, eli as­kel ei jous­ta, ku­ten mo­nis­sa muis­sa rock- ja swing-tans­seis­sa.

Sitä tans­si­taan hy­vin mo­nen­lai­siin mu­siik­kei­hin. Soit­to­lis­tal­la saat­taa ol­la pop­pia, fun­kya, rhythm and blu­e­sia, vii­mei­sim­piä lis­ta­hit­te­jä ja count­rya, mut­ta myös hy­vin lyy­ris­tä ny­ky­mu­siik­kia. Kris­tii­na pi­tää eni­ten po­pis­ta ja rhythm and blu­e­sis­ta.

Mu­siik­ki vai­kut­taa olen­nai­ses­ti tans­si­tyy­liin, ja sii­nä tuo­daan omaa per­soo­naa esil­le. Tämä te­kee west co­ast swin­gis­tä mu­ka­van vaih­te­le­vaa.

Tär­kein­tä on yh­teys pa­riin.

Kris­tii­na luon­neh­tii la­jia let­ke­äk­si so­si­aa­li­tans­sik­si, jos­sa voi hioa pe­rus­ku­vi­oi­ta ja ke­hi­tel­lä nii­tä mie­len­sä mu­kaan.

– Jos ku­vio ei mene, ku­ten ajat­te­li, se voi ol­la uu­si va­ri­aa­tio, hän kan­nus­taa.

Tär­kein­tä on yh­teys pa­riin. Hyvä mu­siik­ki vie men­nes­sään.

– Tans­sies­sa ei pys­ty ei­kä tar­vit­se aja­tel­la muu­ta, se on mul­le pa­ras ir­tau­tu­mi­sen ja ren­tou­tu­mi­sen kei­no.

Se on täs­sä se suo­la, et­tä tans­si­taan mo­nen­lais­ten ih­mi­sen kans­sa.

La­jil­le tyy­pil­lis­tä on tasa-ar­voi­suus ja se­ka­ha­ku. Vie­jän li­säk­si seu­raa­ja vai­kut­taa pal­jon tans­sin kul­kuun.

Tasa-ar­vois­tu­mi­nen nä­kyy sii­nä, et­tä nai­set voi­vat tans­sia pa­ri­na, heis­tä kun on yleen­sä pu­laa tans­si­par­ke­teil­la, mut­ta mik­sei­vät yh­tä lail­la mie­het­kin kes­ke­nään. Tans­sies­sa ol­laan yleen­sä kä­den pääs­sä pa­ris­ta, ei tätä lä­hem­pä­nä.

Pa­rin vaih­to on ta­val­li­sem­paa kuin la­va­tans­seis­sa.

– Se on täs­sä se suo­la, et­tä tans­si­taan mo­nen­lais­ten ih­mi­sen kans­sa. Vaih­ta­mal­la pa­ria op­pii par­hai­ten.

Ko­ro­na-ai­ka­na käy­tän­tö on muut­tu­nut, mut­ta ei­pä ta­pah­tu­mi­a­kaan ole juu­ri jär­jes­tet­ty.

Kil­pai­lut­kin ovat imp­ro­vi­soin­tia, sil­lä pari ja mu­siik­ki ar­vo­taan.

Ylis­ta­lot ovat niin in­nos­tu­nei­ta la­jis­ta, et­tä ovat käy­neet ul­ko­mail­la as­ti tans­si­lei­reil­lä ja kil­pai­luis­sa. Kris­tii­nan mu­kaan he ei­vät ole kui­ten­kaan ko­vin kil­pai­lu­hen­ki­siä.

Kil­pai­lut­kin ovat imp­ro­vi­soin­tia, sil­lä pari ja mu­siik­ki ar­vo­taan.

Hän ker­too saa­neen­sa la­jin pa­ris­ta hy­viä ys­tä­viä ja ki­vo­ja tans­si­ka­ve­rei­ta. Tans­siyh­tei­sö on sen ver­ran pie­ni la­va­kult­tuu­riin ver­rat­tu­na, et­tä mel­kein kaik­ki har­ras­ta­jat tun­nis­taa kas­vois­ta. Hä­nel­le west co­ast swing on tuo­nut uut­ta si­säl­töä elä­mään.

Täs­sä ei tar­vit­se ol­la mi­tään tans­si­poh­jaa, vaik­ka tot­ta kai sii­tä on apua.

Tänä ke­vää­nä Ruo­ve­den Opis­tos­sa piti al­kaa vi­su­ve­si­läis­ten Kris­tii­na ja Han­nu Ylis­ta­lon ve­tä­mä west co­ast swin­gin vii­kon­lop­pu­kurs­si, mut­ta se siir­tyy syk­syyn ko­ro­na­pan­de­mi­an ta­kia. Tark­ka ai­ka­tau­lu ja il­moit­tau­tu­mi­soh­jeet jul­kais­taan syk­syl­lä.

Liik­ku­mi­nen pe­rus­tuu peh­me­ään kä­ve­lyyn, jos­ta puut­tu­vat hy­pyt, ei­kä hiki len­nä.

– Täs­sä ei tar­vit­se ol­la mi­tään tans­si­poh­jaa, vaik­ka tot­ta kai sii­tä on apua.

Kris­tii­na Ylis­ta­lo läh­tee oh­jaa­maan tans­si­joi­ta iloi­sen odot­ta­vin mie­lin, mut­ta ko­ros­taa, et­tei ole am­mat­ti­o­pet­ta­ja.

– Toi­vot­ta­vas­ti in­nos­tus nä­kyy muil­le­kin ja osaan par­haal­la mah­dol­li­sel­la ta­val­la vä­lit­tää la­ji­no­mai­suut­ta, ku­vi­oi­ta ja mui­ta pe­rus­jut­tu­ja.