Yvonne Virtanen oli myyjäisissä nyt viidettä kertaa. Hänen käsistään ovat lähtöisin näyttävät pöytäjoulukuuset.
Anu Kuivasmäki
Kauppa kävi iloisella mielellä Pirkkain joulumyyjäisissä
Perinteiset Pirkkain joulumyyjäiset keräsivät sankoin joukoin väkeä joulupuurolle ja jouluostoksille lauantaina Urheilutalolle. Ovien auettua kello 10 oli tupa heti täynnä ja kauppa kävi.
– Pöydät tyhjenivät ennätysajassa, kertoo tapahtumaa kaikki sen 36 vuotta luotsannut Sirpa Lehto.
– Myyjät olivat erittäin tyytyväisiä ja erityisesti leivonnaiset tekivät kauppansa, hän lisää.
Tunnelmakin oli Lehdon mukaan hyvä ja ihmiset olivat iloisilla mielin.
Tunkua riisipuurolle ja torttukahveille riitti.
Anu Kuivasmäki
Moni tuli Urheilutalolle varta vasten syömään riisipuuroa ja rusinasoppaa. Samalla pääsi tukemaan lasten ja nuorten urheilutoimintaa.
– Rusinasoppa taisi ihan loppua keskenkin. Ja minä söin viimeisen tortun, nauraa Sirpa Lehto.
Tarkkaa kävijämäärää hän ei osaa sanoa, mutta noin silmämääräisesti arvioituna Lehdon mukaan väkeä oli myyjäisissä puolet enemmän kuin viime vuonna.
Se on Lehdon mukaan suuri helpotus, sillä samaan aikaan järjestetyt Vinhan joulumarkkinat kilpaili tarjonnassa muun muassa maksuttomalla puurotarjoilulla.
– Nyt onneksi päivä paistaa ja ollaan tyytyväisiä. Paljon talkootyötä tehty ja rahat käytetään nuorten urheiluun.
Sirpa Lehdolla oli hymy herkässä, kun väkeä alkoi virrata riisipuurolle ja ostoksille Urheilutalolle.
Anu Kuivasmäki
Monelle Pirkkain myyjäisten vuosikausia jatkuneet perinteen ovat joka jouluinen ilo.
Sykähdyttävää oli myös tavata vanhoja tuttuja ja myyjiä. Aivan alkuajoista asti joulumyyjäisissä ovat olleet ainakin Ritva Pirttijärvi, Tuula Rikala, Rauha Rakola sekä Rämingin Martat.
Yhteensä myyjiä oli tänä vuonna 26.
– Se on ihan vakiomäärä. Hiukan alle 30 myyjiä on yleensä ollut, Sirpa Lehto vielä valottaa.
Rauha Rakolan myyntipöytä notkui omien käsien tuotteita: sukkia, lapasia, huiveja ja pipoja. Rekonen on ollut mukana kaikissa Pirkkain joulumyyjäisissä kautta aikojen.
Anu Kuivasmäki
Rauha Rakolan pöytä pullisteli villasukkia, huiveja, lapasia ja pipoja.
– Tarjontani on pysynyt aika lailla samana, Rauha Rakola kertoo.
– Olen oikein tyytyväinen. Kauppa on käynyt, hän lisää.
Linnea Majaniemi ja Aino Leponiemi myivät Stoolin Partion arpoja. Kaikki 50 menivätkin kaupaksi.
Anu Kuivasmäki
Kinkkubingoa pyöritti Ilpo Mikkonen jo 34:ttä kertaa.
– Montaa kertaa ei sama ihminen ole kinkkua voittanut, Mikkonen tietää.
Tällä kertaa kinkku meni Maija Mäelle. Pesäpallojen oikean määrän (41) arvasi puolestaan Elli Lamminen.
Ilpo Mikkonen on myynyt Pirkkain joulumyyjäisissä arpoja jo 34 kertaa. Rahaa on lasten ja nuorten urheiluun saatu vuosien saatossa sitä kautta joka joulu.
Anu Kuivasmäki
Pekka ja Kerttu Pirttijärvi lähtivät Urheilutalolta hymyssä suin. Pekalla oli käsissään kirja Kolkista.
– Kirja tuli mukaan, koska Kolkki on tuttu alue Pohjaslahdella, Pekka Pirttijärvi selvitti ja kertoi perheen asuneenkin paikkakunnalla.
– Toinen lapsikin syntyi Pohjaslahdella, Kerttu Pirttijärvi lisää.
Kertun ostoskorista löytyi lisäksi yhtä sun toista mieluista.
– Kaplin rouva esitteli näitä pieniä virkkaamiaan hahmoja Ruovesi-lehdessä, sitten on vauvatuotteita, saippuoita näteissä pusseissa ja perinteinen enkelikellokin löytyi, hän luetteli.
Pekka ja Kerttu Pirttijärvi tekivät mieluisia hankintoja joulumyyjäisistä.
Anu Kuivasmäki
Niin pitkät perinteet Pirkkain joulumyyjäisillä on, että monen mielestä jouluun laskeutuminen alkaa juuri sieltä.
– Nyt tuntuu myös siltä. Nyt voi alkaa suunnitella omaakin joulua, Sirpa Lehto summaa.


