Kirjasto kutsuu alakoululaiset karmivaan seikkailuun
Mitä tapahtuu kirjastossa valojen sammuttua sulkemisajan jälkeen? Tästä otetaan selvää keskiviikkona 29.10. kello 19–20, kun Ruoveden kirjasto järjestää alakouluikäisille lapsille suunnatun Karmiva Kirjasto -tapahtuman. Illan aikana kirjaston tilat muuttuvat jännittäväksi seikkailumaailmaksi, jossa riittää tutkittavaa ja koettavaa.
Tapahtumassa kierretään erilaisilla toimintapisteillä, joilla saa päästää myös luovuutensa valloilleen monin eri tavoin.
Tapahtumaa varten järjestettiin Karmiva Kuvitus -kilpailu Ruoveden koulujen 5.–6. -luokkalaisille. Viime vuonna vastaavassa kilpailussa haettiin karmivia runoja ja tällä kertaa pyydettiin koululaisia tekemään kuvituksia näihin runoihin. Teokset ovat esillä Karmivassa Kirjastossa ja suosikkiaan saa äänestää perjantaihin 31.10. saakka. Kuvituskilpailun voittaja julkistetaan maanantaina 3.11.
Tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille alakouluikäisille lapsille. Lapset osallistuvat tapahtumaan huoltajan vastuulla. Kirjastossa ei ole omatoimiaukioloa tapahtumailtana kello 19–21.
Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Ruoveden kirjasto, varhaiskasvatus, 4H-yhdistys, Teatteriyhdistys ja MTK Ruovesi ry.


