Merja Kääriäinen on tuttu laulaja monesta yhteydestä. Yläkylän kulttuuririennossa lauletaan Hokalassa. Arkistokuvasaa Merja laulattaa yhteislauluja pyynikkilässä Seppo Heikkosen säestyksellä kesällä 2021.
Anne Kojola
Kisaa ja kivaa tekemistä koko perheelle yläkylällä
Yläkylän kulttuuririennossa tapahtuu monessa paikassa lauantai iltapäivän ja illan aikana.
Honkalakodissa lauletaan yhteislauluja nostalgisessa hengessä Merja Kääriäisen ohjauksessa. Kulttuuriparantolassa pääsevät taiteilemaan niin lapset kuin aikuisetkin Taideyhdistyksen työpajoissa.
Jos retkeily kiinnostaa, kodalla esitellään partiotoimintaa ja pääsee kokeilemaan esimerkiksi trangian käyttöä ja paistamaan tikkupullia. Kirjastossa hupaillan kasvomaalauksen parissa ja urheilukentällä on tarjolla Naisvoimistelijoiden temppurata ja jumppaa. Paikalla on myös poneja rapsuteltavaksi.
Aatoksessa aiheena on varautuminen ja iltateen painikkeeksi pääsee katsomaan elokuvaa Siltalan pehtori, jonka ulkokuvauksia on tehty Pekkalan kartanolla. Pesiskentällä voi seurata e-tyttöjen otteluita.
Palan painiketta saa monessa paikassa: Honkalassa on tarjolla tortilloita, partiolaisten kodalla tikkupullia, ja Lintsin baanalla kahvia ja särvintä.
Nuorille järjestetään "Amazing Race"-hengessä Ruovesi race, jossa palkintona voittajalle pizzalahjakortti. Kisassa on seitsemän rastia, joita ylläpitäjät harrastustoiminnan järjestäjät. Rata kierretään 2–4 hengen ryhmissä ja siihen voi ilmoittautua osoitteeseen tuomas.karki@ruovesi.fi. Myös lähtöpaikalla koulukeskuksessa kirjaston edessä saa ilmoittautua.
Yläkylän kulttuuririento 16.8. alkaen klo 14 eri pisteissä (Honkalakoti, kirjasto, kulttuuriparantola, Aatos, urheilukenttä, kota, Lintsin baana). Tilaisuuksiin vapaa pääsy, tarjoilut maksullisia. Järj. Ruoveden kunta ja seurakunta, Honkalakoti, Stoolin partiolaiset, Ruoveden Taideyhdistys, kirjasto, Naisvoimistelijat, Ruoveden ratsastajat, Rämingin Martat


