Jari Syvälä (vas.) arvuutteli vanhojen esineiden käyttötarkoitusta. Syvälän kädessä päretikku ja pöydällä Aapo Ekmanin edessä siemenkylvölaite.
Terhi Kääriäinen
Konekarkeloissa kisattiin metsäkoneilla ja arvuuteltiin esineitä – Tunnistatko sinä kolme vanhaa tarvekalua?
Konekarkelot valtasi Tredun Kurun kampuksen koneosaston lauantaina.
Hyvin suosituksi osoittautui joulumielinen metsäkonekisa, jossa nostettiin viisi pölkystä tehtyä tonttua autorenkaiden sisään koneen toiselle puolelle.
Lehtori Tapio Talosen mukaan kisassa ei haettu nopeinta suoritusta, vaan siinä arvioitiin sekä tekninen että taiteellinen vaikutelma.
– Tekninen vaikutelma tulee siitä, kuinka jouhevaa ja turvallista nosturin käyttö on. Taiteellinen vaikutelma on sitä, miten asettelee tontut ja ovatko tonttujen naamat yleisöön päin.
Talosen mukaan haastavinta on tarttua tonttua oikeasta kohdasta, jotta se on tasapainossa.
Ihan kylmiltään koneen puikkoihin ei päässyt, vaan nosturin käytöstä edellytettiin jonkinlaista kokemusta. Metsäkoneen ajamista ei silti tarvinnut hallita, koska kone oli paikallaan koko ajan.
Kisa kiinnosti niin, että kaikki halukkaat eivät ehtineet mukaan. Talonen lupasikin, että jos vastaava kisa järjestetään ensi vuonna, kisakoneita otetaan käyttöön enemmän. Lisäksi voidaan järjestää simulaattorikisa niille, joilla ei ole konekokemusta.
Tontut piti pujottaa autonrenkaan keskelle.
Terhi Kääriäinen
Kisassa palkittu Paavo Päiväniemi ajaa työkseen metsäkonetta.
Terhi Kääriäinen
Veljekset Tuukka Mattila (vas.) ja Jimi Vuorela menestyivät metsäkonekisassa.
Terhi Kääriäinen
Kun osanottajien taiteellinen ja tekninen suoritus oli pisteytetty, Pirkanmaan koneyrittäjien palkinto osoitettiin Vihtori Savilahdelle. Kurun Kuljetus palkitsi Paavo Päiväniemen, Komatsu Forest Tuukka Mattilan sekä Metsähallitus ja Tredu Jimi Vuorelan.
Nuorin palkituista, orivesiläinen Tuukka Mattila kertoi olleensa metsäkoneessa aiemminkin isän kanssa.
Olisiko ala kiinnostava sitten, kun koulut on käyty?
– Joo varmaan, Mattila myönsi.
Hänen veljensä Jimi Vuorela kertoi ennen tulosten selviämistä, että Tuukkaa piti vain alkuun opastaa hiukan ja loppui sujui hienosti.
Vuorela kuului itsekin palkittuihin. Hänelle hankalinta kisassa oli, että työssään hän käyttää toisenlaisia ajokoneita, joten totutteluun meni hetki.
Metsälukion ensimmäiset opiskelijat tapasivat toisensa luokkakokouksessa, joka sattui Konekarkeloiden ajankohtaan. Esineiden arvuuttelussa he osuivat yhteistuumin oikeaan vaihtoehtoon.
Terhi Kääriäinen
Konekarkeloihin osallistui myös ryhmä Kurun metsälukion ensimmäisen kurssin opiskelijoita 25 vuoden takaa.
Ryhmään kuulunut Aapo Ekman kertoi, että kymmenestä opiskelijasta lähes kaikki olivat tulleet verestämään muistojaan ensimmäistä kertaa järjestettyyn luokkakokoukseen.
Pöytyällä asuvan Ekmanin mukaan kovin moni porukasta ei ole varsinaisesti metsäalalla.
– Moni on varmaan silti metsänomistaja kuitenkin. Niitä koulussa opittuja asioita kyllä omissakin metsissä käytän.
Terhi Kääriäinen
Yllä olevan esineen oikea tarkoitus selviää kuvan tarinasta.
Terhi Kääriäinen
Terhi Kääriäinen
Yllä olevan esineen oikea tarkoitus selviää kuvan tarinasta.
Terhi Kääriäinen
Terhi Kääriäinen
Yllä olevan esineen oikea tarkoitus selviää kuvan tarinasta.
Terhi Kääriäinen
Luokkakokousporukka osallistui Konekarkeloissa menestyksekkäästi kisaan, jossa arvuuteltiin vanhoja tarvekaluja Valehtelijoiden klubin tyyliin.
Lehtori Jari Syvälä oli pohjustanut esineille kolme uskottavan oloista tarinaa, joista yksi piti paikkansa. Arvuuteltavaksi tuodut esineet osoittautuivat uppotukkikouraksi, siemenkylvölaitteeksi ja päretikuksi.
Koneosastolla näkyi ammattilaisten lisäksi paljon pikkuväkeä. Päivän ohjelmassa oli Tredun yhteistyökumppaneiden kanssa toteutettuja luentoja, käytöstä poistetun kaluston myyntiä, kisailuja ja esittelyjä.


