Havainnekuva uudesta Kurun yhtenäiskoulusta, jonka rakentaminen alkaa tänä syksynä. Kurun yhtenäiskoulun urakkasumma on noin 8,5 miljoonaa euroa. Rakennuksessa käytetään uusiutuvia energialähteitä: katolle asennetaan aurinkopaneelijärjestelmä.
Rakennusliike Lapti Oy
Koulua käydään Kurussa kolmessa eri yksikössä - uuden koulun rakennus alkaa
Kurun uuden yhtenäiskoulun rakentaminen alkaa tänä syksynä. Koulun suunnittelusta ja rakentamisesta vastaa Rakennusliike Lapti Oy, joka voitti KVR-urakan parhailla laatupisteillä. Rakennustöiden on määrä valmistua loppuvuodesta 2025, jolloin ensimmäinen lukukausi yhtenäiskoulussa on mahdollista aloittaa alkuvuodesta 2026.
Sitä ennen koulunkäynti jatkuu Kurussa väistötiloissa. Kurun yhtenäiskoulun rehtori Mari Liukonsuo kertoo, että koulua käydään käytännössä kolmessa eri yksikössä. Alakoululaiset opiskelevat Parkkuussa, ja yläkoululaiset Tampereen seudun ammattiopisto Tredun Metsätien toimipisteellä.
– Molemmilla on tunteja myös urheilutalon viereisessä pajarakennuksessa.
Yhteensä Kurun yhtenäiskoulussa on oppilaita 182, joista ekaluokkalaisia on 13. Suurin osa, eli 131 oppilasta käy koulua Parkkuussa.
Kuvan luokkatila toimi viime lukuvuonna 1AB-luokan opetustilana. Luokalla jatkaa tänäkin vuonna oppilasmäärästä johtuen kaksi opettajaa.
Karoliina Laikio
Eniten oppilaita on toisella ja kuudennella luokalla. Molemmissa on käytössä yhteisopettajuusjärjestelmä, eli luokilla on kaksi opettajaa.
Rehtorin mukaan koulun opettajissa on tälle vuodelle paljon vaihtuvuutta.
– Tulee paljon uusia opettajia. Mukana on kuitenkin myös kokeneita opettajia. Koulunkäynninohjaajista viisi on lapsille entuudestaan tuttuja, yksi on uusi.
Liukonsuo kertoo olevan kouluvuoden kynnyksellä oikein hyvällä mielellä. Takana kouluarkea väistötiloissa on jo noin 1,5 vuotta.
– Tämä on väliaikaista. Henkilökunnalle mieluisin vaihtoehto voitti myös toisen kilpailutuksen. Suhtaudun toiveikkain ja optimistisin mielin tulevaan.
Uusi koulurakennus on laajuudeltaan noin 2 500 bruttoneliötä. Rakennusliike Lapti Oy:n mukaan urakassa saneerataan lisäksi yhtenäiskoulun vanhoja taide- ja taitoaineiden sekä luonnontieteiden tiloja. Urakkaan kuuluu optiona myös sosiaali- ja terveyspalveluiden tilat, joiden toteutuksesta Pirkanmaan hyvinvointialue päättää syksyllä 2024.
Parkkuussa koulua käy yhteensä 131 oppilasta. Tilasta on pulaa, eikä erillistä ruokalaa ole.
Karoliina Laikio
Uuden koulun valmistumisen jälkeen kaikki kurulaiset koululaiset voivat jälleen opiskella samassa rakennuksessa. Kouluun tulee opetustilat sekä esiopetukselle että vuosiluokkien 1–9 reilulle 250 oppilaalle. Opetusluokkien lisäksi luokkien käyttöön valmistuu myös pienryhmätiloja ja luokkien yhteydessä olevia soluauloja.
Koulun aula, pääportaikko ja ruokasali muodostavat kokonaisuuden ja iso musiikkiluokka toimii myös näyttämönä, mikä mahdollistaa erilaisten tilaisuuksien järjestämisen myös iltakäyttäjille. Pihalle on sen sijaan suunniteltu omat alueet muun muassa kiipeilyyn, palloiluun, tasapainoiluun ja koripallon pelaamiseen.
Rakennustyöt sijoittuvat pajarakennuksen välittömään läheisyyteen ja vaikuttavat Liukonsuon mukaan merkittävästi myös turvallisuuteen. Tarkoitus kuitenkin on, että alueelle saataisiin jonkinlainen välituntipiha rajattua oppilaiden käyttöön.
Pihasuunnitelmia on tehty myös Parkkuussa. Koulun pienelle pihalle on tällä hetkellä mahdutettu niin keinut kuin pelikenttäkin, minkä lisäksi on saatu tehtyä erillinen alue myös majanrakenteluun.
– Yritetään saada vähän isompi jalkapallokenttä. Suunnitelmissa on myös yhteisötaideteos koulun aitaan.


