Vuoden 2023 riemuylioppilaat olivat koolla verestämässä muistoja ja ihastelemassa Ruoveden nykyistä menoa.
Meilläkin tapahtui
Koulukaverit koolla
Mitä tapahtui ja keitä oli paikalla?
Kun me vuoden 1973 Ruoveden Yhteiskoulun matikka- ja reaalilinjan ylioppilaat kokoonnuimme riemuylioppilasjuhliin 2023, päätimme kokoontua kahden vuoden kuluttua eli kokoonnuimme Kantakievarissa lauantaina 9. elokuuta iltapäivällä lounaalle. Tietyt yhteensattumat olivat verottaneet osallistumistamme.
Mitä tehtiin?
Porukkamme:
– Muisteli Kantakievarin vilskettä 1970 luvulla ja kovan nostalgian vallassa uhkasi tulla ko paikkaan uudelleen.
– Ihaili Vinhan kirjakaupan tuomaa nostetta Ruoveden kyläkuvaan ja muisteli jokavuotisia kirjaostoja 1970 luvun alussa kirjakaupasta.
– Näki Tarjanne laivan kurvaavan Ruoveden edukseen muuttuneeseen satamaan.
– Muisteli haikeasti Vilenin Leipomon Kurun tien risteyksessä ollutta leipomoa, josta haettiin lukuisia makupaloja koulupäivien piristykseksi
– Katseli Noitarockin aiheuttamaa vilinää kyläkuvassa ja totesi, että Ruovesi on edelleen hieno paikka kuten koko lukio oli 1970 luvun alussakin.
Kuka raportoi?
– Ruoveden lukioon Teiskosta tullut maalaispoika.


