Ruoveden kunnan uusi ilme hahmotellaan brändikäsikirjassa. Ruoveden tunnus pohjautuu isoon ja tyyliteltyyn R-kirjaimeen, joka on myös osa logoa.
Kunnan uusi brändi on lähes valmis; kunnanvaltuustolle esitys visuaalisesta ilmeestä
Ruoveden kunta kilpailutti viime vuoden lopulla mainostoimiston uudistamaan kunnan brändiä. Uuden brändin myötä kunnan visuaalinen ilme ja viestintä haluttiin yhtenäistää ja raikastaa. Toteuttajaksi valittiin tamperelainen Creative Crue.
Kriteerinä brändille oli mahdollisimman innovatiivinen ja laadukas ilme. Uuden brändin pitää pohjautua todelliseen mielikuvaan Ruovedestä, mutta erotuttava muista kunnista. Brändin on kestettävä aikaa ja pystyttävä tarvittaessa myös kasvamaan. Uudistuksessa haettiin uutta graafista ja kuvitettua ilmettä, jota voidaan käyttää muun muassa messuilla, nettisivuilla, korteissa, kirjakuorissa, tiedotteissa ja käyntikorteissa.
Uuden brändin pitää pohjautua todelliseen mielikuvaan Ruovedestä, mutta erotuttava muista kunnista.
Brändin piti valmistua huhtikuun loppuun mennessä. Työ ei kuitenkaan vastannut haluttua ja valmistuminen on siirtynyt useiden korjauspyyntöjen vuoksi.
Brändin visuaalinen ilme logoineen, väreineen ja kuvituksineen on kuitenkin nyt valmistunut. Kunnanhallitus tutustui brändikäsikirjaan ja visuaaliseen ilmeeseen kokouksessaan maanantaina. Jotta visuaalista ilmettä päästää täysipainoisesti käyttämään kunnan markkinoinnissa, on valtuuston se hyväksyttävä.
Asian käsittelyn yhteydessä Ville Vauhkonen (ruotu) esitti, että kunnanhallitus palauttaisi brändin visuaalisen ilmeen valmisteluun. Anita Viljamaa (sit) puolestaan esitti, että Kuntajuhlassa perjantaina 12. syyskuuta annettaisiin kuntalaisille mahdollisuus ottaa kantaa esitettyyn brändiin ja kysyttäisiin, antaako valmistunut brändäys myönteisen tunnettavuuden mielikuvan Ruovedestä.
Ehdotukset raukesivat kannattamattomina ja kunnanhallitus esittää valtuustolle visuaalisen ilmeen hyväksymistä.
Kunnanhallituksen hyväksymässä visuaalisessa ilmeessä, jota brändikäsikirjassa esitellään, on ensimmäisenä esitelty Ruoveden brändin ydin. Se kiteytyy neljään sanaan: luonto, kulttuurihistoria, yhteisöllisyys ja elinvoima.
"Nämä sanat tiivistävät sen, mitä Ruovesi on ja mitä sen tulisi myös tulevaisuudessa olla, " käsikirja kertoo.
Ruoveden brändin ydin kiteytyy neljään sanaan: luonto, kulttuurihistoria, yhteisöllisyys ja elinvoima.
Ruoveden tunnus pohjautuu isoon ja tyyliteltyyn R-kirjaimeen, joka on myös osa logoa. Se kuvastaa Ruoveden runsaita vesistöjä, kulttuuri ja maisemareittejä ja runopolkua. R kertoo myös siitä, että Ruovesi on liikkeessä, virtaa eteenpäin. R-merkin muotoja löytyy myös muista tekstilogon kirjaimista.
Käsikirjassa esitellään myös kirjasintyylit ja väripaletti. Vihreät värit tulevat metsästä ja koivusta, sinisen sävyt järvestä ja taivaasta, punertavat sävyt tiilestä ja ruskosta sekä keltainen auringosta ja vihreä paperista.
Kirjassa Ruoveden brändikuvat heijastavat kunnan ainutlaatuista sielua: luonnonläheisyyttä, rauhaa ja
aitoja elämyksiä. Ne luovat mielikuvan kohteesta, jossa voi vetäytyä luonnon helmaan, kokea mielenrauhaa ja kerätä ikimuistoisia hetkiä autenttisessa ympäristössä.
Käsikirjassa on myös esimerkkejä, miltä uusin logoin ja kuvin varustellut käyntikortit ja mainokset näyttävät.
Käsikirjassa on myös esimerkkejä, miltä uusin logoin ja kuvin varustellut käyntikortit näyttävät.
Kunnanjohtaja Toni Leppäsen mukaan visuaaliseen ilmeeseen ollaan tyytyväisiä, mutta ydinviesti puuttuu.
– Ydinviestin ja sloganin teko on vielä kesken. Ajatuksia on kyllä olemassa, mutta niistä pitää vielä keskustella.
Ruoveden kunnanvaltuusto saa uuden brändin visuaalisen ilmeen käsiteltäväkseen kokouksessa ensi maanantaina 15. syyskuuta. Kokous striimataan ja on katsottavissa Ruovesi-lehden nettisivuilta alkaen kello 17.