Kunnanvaltuuston kokouksessa kunnanjohtaja Toni Leppänen edessä, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Mervi Härkönen ja taaempana hallintojohtaja Ville Happonen.
Sirkku Somero
Kunnanvaltuusto päätti pitää veroprosentit ennallaan ja perustaa kiinteistöyhtiön
Kunnanvaltuuston kokouksessa 27. lokakuuta päätettiin pitää niin tuloveroprosentti kuin kiinteistöverot ennallaan. Valtuusto valitsi myös uuden tilintarkastajayhteisön ja päätti perustaa kiinteistöyhtiön sote-kiinteistöjen vuokraamista varten.
Kunnanjohtaja Toni Leppänen kertoi, että kunnallisveroprosentti on ollut sama 9,40 sekä kuluvana että edellisenä vuonna, efektiivinen veroaste on kuitenkin kasvanut 6,52 prosentista (vuonna 2023) 6,98 prosenttiin (2025). Efektiivisellä veroasteella tarkoitetaan maksuunpannun kunnallisveron suhdetta ansiotuloihin.
– Veroprosenttia ei kannata lähteä laskemaan, koska on tulossa isoja investointeja, kommentoi Leppänen esitellessään asiaa.
Kokoomuksen valtuustoryhmän kannanoton toi esiin Marko Kivi. Ryhmä on esityksen kannalla.
– Tulevaisuus voi olla ankea, mennään vuosi kerrallaan.
Marko Kivi luki kokoomuksen valtuustoaloitteen Etsivän vanhustyön toimen perustamisesta.
Sirkku Somero
Kiinteistöveroprosentit päätettiin niin ikään pitää ennallaan. Ruovedellä vuonna 2026 rakennusten yleinen kiinteistöveroprosentti on 1,15 %, maapohjan yleinen kiinteistöveroprosentti 1,30 % vakituisten asuinrakennusten 0,60 %, muiden asuinrakennusten 1,30 % ja TVL:n 22 §:n mukaiset yleishyödyllisten yhteisöjen 0,00 %. Voimalaitosten veroprosentti on 3,10 % ja rakentamattomien rakennuspaikkojen 2,50 %.
Kunnanhallituksen esityksestä hallintojohtaja Ville Happonen oli koonnut valtuustolle vertailutietoa Pirkanmaan muista kunnista.
Terveyskeskuksen ja vanhainkoti Kotirannan kiinteistöt siirretään kunnan omistuksesta perustettavaan kiinteistöyhtiöön. Sen tehtävänä on hallinnoida ja vuokrata kiinteistöjä markkinaehtoisesti. Yhtiön nimeksi on kaavailtu Ruoveden Palvelukiinteistöt Oy:tä ja se aloittaa toimintansa vuoden 2026 alussa.
Kiinteistöt siirretään yhtiölle apporttiomaisuutena.
Molemmissa kiinteistöissä on oma, päätoiminen kiinteistönhoitaja. Heidät siirretään uudelle yhtiölle liikkeenluovutuksen. Ennen siirtoa kunnan on käytävä yhteistoimintaneuvottelut henkilöstön kanssa.
Yhtiön perustaminen johtuu siitä, että ensi vuoden alusta lähtien kunnat eivät voi enää vuokrata sote-toimitiloja ilman yhtiöittämistä.
Marko Kivi (kok.) kysyi, miten laitosmiesten työt on järjestetty, koska heillä on vastuullaan muitakin kiinteistöjä. Paula Rinki (sd) pahoitteli sitä, että laitosmiehet eivät olleet tietoisia järjestelystä, vaikka yhtiö on tarkoitus perustaa jo 1. tammikuuta.
Paula Rinki ihmetteli, miksi yhtiöitettävien sote-kiinteistöjen kiinteistönhoitajille ei ole ajoissa tiedotettu tulossa olevasta muutoksesta.
Sirkku Somero
Uudeksi tilintarkastusyhteisöksi vuosiksi 2025–2028 valittiin tarjousten perusteella BDO Audiator Oy. Tarjousten valintaperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus (hinta 90%, laatu 10%). Tarjouksia saatiin määräaikaan mennessä kaksi.
Kunnanvaltuusto hyväksyi asemakaavamuutoksen Poukanharjun yhdellä kiinteistöllä. Muutoksessa siirretään lähivirkistysalueen ja erillispientaloalueen linjausta niin, että virkistysalueen osuus kiinteistöstä pienenee.
Paula Raivio luki valtuustoaloitteen kunnan asuntopoliittisesta roolista ja vastuusta.
Sirkku Somero
Valtuuston kokouksessa tehtiin kaksi aloitetta.
Marko Kivi esitti, että kokoomuksen valtuustoryhmä uudistaa viime vuonna tekemänsä aloitteen etsivän vanhustyön aloittamisesta kunnassa. Paula Raivio (ruosit) esitteli aloitteen, jossa ehdotetaan asuntopoliittisen ohjelman valmistelua kunnalle. Aloitteen olivat allekirjoittaneet Raivion lisäksi, vasemmistoliiton ja perussuomalaisten valtuutetut.
Lisäksi Raimo Leppänen (vas.) ehdotti valtuustolle, että myös varavaltuutetut kutsuttaisiin kunnanvaltuutettujen koulutustilaisuuksiin.


