SEOn huoltoasema sijaitsee Ruhalassa.
Jyrki Liikka
Kunta pyytää lisäaikaa SEO:n polttoainejakelun lupien selvittelyyn
Pirkanmaan ely-keskus on pyytänyt Ruoveden ympäristönsuojeluviranomaisen selvitystä siitä, mihin toimenpiteisiin se aikoo ryhtyä ja millä aikataululla Ruhalan SEO:n jakeluaseman toiminnan keskeyttämiseksi. Selvitystä on pyydetty 30.6. mennessä.
Syy keskeytysvaatimukselle on se, että toiminnalla ei ole voimassa olevaa ympäristölupaa.
Ely-keskuksen mukaan luvaton jakeluasematoiminta pitää välittömästi keskeyttää, koska se sijaitsee vedenhankintaa varten tärkeällä Ruhalan pohjavesialueella.
Ympäristölautakunta päätti kokouksessaan 13. kesäkuuta pyytää elinkeinonharjoittajalta asiassa lisäselvitystä.
– Ely-keskukselle kunta lausui, että yrittäjältä pyydetään lisäselvitystä. Asia etenee, mutta haluamme lisäaikaa, kertoo lautakunnan puheenjohtaja Paula Raivio.
Päätös on jäänyt sen vuoksi lainvoimaiseksi.
Taustalla on Vaasan hallinto-oikeuden päätös 26.4.2019, jolla se kumosi Ruoveden ympäristölautakunnan 5.4.2017 myöntämän ympäristölupapäätöksen, jolla myönnettiin ympäristölupa kyseisellä kiinteistöllä silloin jakeluasematoimintaa harjoittaneelle yritykselle.
Korkein hallinto-oikeus on päätöksellään 13.2.2020 hylännyt Ruoveden kunnan valituslupahakemuksen asiassa, ja Vaasan hallinto-oikeuden päätös on jäänyt sen vuoksi lainvoimaiseksi.
Ely-keskuksen mukaan Ruhalan jakeluaseman toiminta on jatkunut edelleen päätösten jälkeen. Määräaikaisen ympäristöluvan voimassaolo on päättynyt 31.12.2013, eikä toiminnalla ole tämän jälkeen ollut lainvoimaista tai toiminnan jatkamiseen oikeuttavaa ympäristölupaa.
Toiminnanharjoittajalla on vireillä uusi ympäristölupahakemus.
Ruoveden kunta on ollut siinä käsityksessä, että jakeluaseman hylätty ympäristölupapäätös on edelleen voimassa.
Nyt Ruhalan jakeluaseman toiminnanharjoittajalla on vireillä uusi ympäristölupahakemus. Hakemuksessa mainitaan, että kiinteistöillä on olemassa oleva määräaikainen ympäristölupa, joka on päättymässä.
Uuden ympäristölupahakemuksen perusteella kiinteistöillä toimii polttoaineiden jakeluautomaattiasema, jossa varastoidaan bensiiniä 95, 98, sekä dieseliä ja polttoöljyä myyntiä varten.
Ely-keskus muistuttaa, että Ruoveden ympäristölautakunta on hakenut korkeimmalta hallinto-oikeudelta valituslupaa Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä ja että valituslupahakemus on hylätty.