Kuntalaisaloite käsitellään syksyn aikana kunnanvaltuuston kokouksessa.
Arkistokuva
Kuntalaisaloite vaatii kuntaa laatimaan tuulivoimastrategian
Ruhalan Ympäristöyhdistys ry luovutti tiistaina 22. elokuuta sähköisesti aloitteen, jossa vaaditaan Ruoveden kuntaa luomaan tuulivoimastrategia.
Strategia muun muassa velvoittaisi päättäjiä toimimaan kunnan vakituisten ja vapaa-ajan asukkaiden toivomalla tavalla, ei oman edun tavoittelun periaatteella tai kuten päättäjät itse haluavat.
Aloitteessa muistutetaan luottamushenkilöitä ja virkamiehiä selvittämisvelvollisuudesta ennen päätöksentekoa. Lisäksi kunnan olisi tehtävä selvät pelisäännöt tuulivoimarakentamisesta ennen ensimmäistäkään hanketta ja kuunneltava selvitysvaiheessa puolueettomia tahoja.
Aloitetta on kannattanut 106 henkilöä. Heistä 65 on vakituista asukasta ja 41 henkilöä omistavat tai hallitsevat kiinteää omaisuutta kunnan alueella.
Kuntalaisaloite käsitellään myöhemmin syksyllä kunnanvaltuuston kokouksessa.


