Uuden liittymän paikaksi on suunniteltu eteläisen Ruovedentien liittymän sekä kantatie 66:n välisen risteyksen lähiympäristöä.
Karoliina Laikio
Liittymää suunnitellaan jo – investointipäätöstä uudesta polttonesteiden jakeluasemasta ei vieläkään ole
Ruovedellä on pyritty etsimään ratkaisua vallitsevaan tilanteeseen, jossa polttonesteiden myynti uhkaa loppua. Vielä toistaiseksi ABC toimii laivarannassa ja nykyisellä sijainnillaan Kukkapaikan pihassa.
Ravintola- ja liikennekaupan toimialajohtajan Tero Kaikkosen mukaan Pirkanmaan Osuuskaupan tavoitteena on löytää toiminnalle järkevä sijainti ja samaan aikaan saada takeet siitä, ettei uudessa paikassa jouduta samankaltaiseen tilanteeseen pohjaveden kanssa.
– Tiedossa on, että joudumme poistumaan nykyisestä. Pyrkimys on säilyttää polttonestejakelu Ruovedellä. Toivotaan, että saataisiin nopeasti eteenpäin vievä ratkaisu.
Sijainnin on oltava pohjavesialueen ulkopuolella, jakeluasemayrittäjän liiketoimintaan soveltuvalla paikalla.
Ruoveden tekninen osasto on selvittänyt jakeluasematoimijan ja ely-keskuksen ympäristö- sekä liikennevastuualueiden kanssa uutta sopivinta sijaintia jakeluasemalle kantatie 66:n varteen. Sijainnin on oltava pohjavesialueen ulkopuolella, jakeluasemayrittäjän liiketoimintaan soveltuvalla paikalla. Uudeksi soveltuvaksi sijainniksi on löytynyt eteläisen Ruovedentien liittymän sekä kantatie 66:n välisen risteyksen lähiympäristö, mutta se edellyttää uuden liittymän rakentamista. Sen suunnittelua on valmisteltu yhteistyössä Väyläviraston ja ely-keskuksen kanssa, koska kantatie 66 kuuluu Väylävirastolle ja on elyn hallinnoima.
Teknisen johtajan Waltteri Martelinin mukaan kunta toimii omasta aloitteestaan liittymän suhteen, eikä sitä tehdä yksinään ABC:tä ajatellen.
– Pidetään silmät ja korvat auki, mitä muuta tämä liittymä voisi tulevaisuudessa mahdollistaa.
Hänen mukaansa suunnittelussa ollaan vielä varhaisessa vaiheessa. Yhteys maanomistajiin on kuitenkin avattu, ja käyty alustavaa keskustelua.
– Kun ei ole liittymän sijaintikaan vielä 50 metrin tarkkuudella selvä, niin ei ole keskusteltu mistään maakaupoistakaan.
Martelin kertoo kuitenkin haluavansa uskoa siihen, että liittymää aletaan toteuttaa, vaikka hankintapäätöstä ei jakeluasematoimijalta vielä olisikaan.
Koska aloite liittymän rakentamiseen on tullut kunnalta, myös valtaosa uuden liittymän suunnittelutyön sekä toteutusten kustannuksista tulee kunnalle.
Myös tekninen lautakunta käsitteli asiaa kuluvan viikon kokouksessaan. Tarkoitus on, että Ruoveden kunta solmii ely-keskuksen kanssa suunnittelusopimuksen, jossa sovitaan liittymän suunnittelun ja toteuttamisen kustannusten jaosta sekä suunnittelun periaatteista. Koska aloite liittymän rakentamiseen on tullut kunnalta, myös valtaosa uuden liittymän suunnittelutyön sekä toteutusten kustannuksista tulee kunnalle. Ajatuksena on, että suunnittelu käynnistetään vielä kuluvan vuoden aikana. Liittymän mahdollinen toteutus sekä hankintapäätös tehdään ensi vuonna.
Kokouksessa käydyn keskustelun jälkeen tekninen johtaja Martelin teki muutetun päätösehdotuksen, jonka mukaan tekninen lautakunta päätti valtuuttaa hänet tekemään suunnittelusopimukseen teknisiä korjauksia sekä allekirjoittamaan suunnittelusopimuksen sillä ehdolla, että valtuusto myöntää tälle vuodelle 50 000 euroa investoinnin lisämäärärahaa uuden liittymän suunnittelutyöhön ja lisäselvityksiin.
Martelin aikoo edistää liittymäasiaa siten, että se huomioidaan jo talousarviovalmistelussa.
– Tämä on meille suuri mahdollisuus saada liittymän paikka 66:lle. Varsinainen hankintapäätös tulee ensi vuonna kilpailutuksen yhteydessä.
Pyrkimyksenä on, että toiminta jatkuisi koko ajan.
Ylitarkastaja Tuuli Hankaankorpi kertoo, että kunta on toimittanut Pirkanmaan Ely-keskukselle 12. kesäkuuta Pirkanmaan Osuuskaupan ilmoituksen polttonesteen jakelutoiminnan päättämisestä.
– Pirkanmaan Osuuskauppa ilmoittaa lopettavansa polttonesteen jakelutoiminnan nykysijainnissa vuoden 2026 loppuun mennessä tai kunnes uusi jakeluasema saadaan avattua, mikäli uuden sijainnin edellytykset on löydetty, mutta rakentaminen viivästyy 2027 puolelle.
Osuuskaupan Kaikkosen mukaan heidän tarkoituksenaan on käyttää koko siirtymäaika sillä ajatuksella, että uusi asema olisi avoinna siinä vaiheessa, kun vanha suljettaisiin.
– Tahtotilana on, että löydettäisiin järkevät ehdot ja pystyttäisiin tekemään polttonesteen jakelu katkottomasti. Pyrkimyksenä on, että toiminta jatkuisi koko ajan.
Hankaankorven mukaan kunta on ilmoittanut elylle myös sen, että Ruoveden kunnan ympäristölautakunta vastuuviranomaisena käsittelee saadun ilmoituksen syksyn ympäristölautakunnan kokouksessa.
– Tähän ely-keskus on vastannut muistutuksella, että jakeluasematoiminta on lupavelvollista ympäristönsuojelulain (527/2014) 28 §:n nojalla toiminnan sijaitessa Kirkkokankaan (0470203) vedenhankintaa varten tärkeällä pohjavesialueella, joten tilanne on tällä hetkellä lainvastainen.


