Kurpitsarivistön vierellä nuorisovaltuutetut Laura Leponiemi (puheenjohtaja) ja Veikka Kangaspusu (jäsen).
Vilma Turpeinen
Lukijan kynästä: Nuorisovaltuusto loi halloweentunnelmaa Vintillä
Ruoveden nuorisovaltuusto järjesti perjantaina 23.10. kurpitsankaiverruskisan nuorisotila Vintillä.
Kilpailussa oli 14 osallistujaa. Osallistujat pääsivät suunnittelemaan ja kaivertamaan omannäköisen kurpitsan. Kurpitsan kaivertamiseen oli aikaa tunti, jonka jälkeen kolme hienointa kurpitsaa palkittiin.
Tuomarina kisassa toimi yhtenäiskoulun opettaja Riitta-Elina Valaja. Arviointikriteerejä olivat esimerkiksi luovuus ja halloween-teema. Lisäksi iltaan kuului kavereiden kanssa hengailua, herkkuja sekä musiikinkuuntelua.
Tapahtumassa oli rento ja yhteisöllinen tunnelma. Tapahtuma oli erittäin hyvin onnistunut, ja nuorisovaltuusto alkaa miettiä jo uusia tapahtumia!
Nuorisovaltuusto eli nuva toimii nuorten äänenä kunnassa ja pyrkii edistämään heidän mahdollisuuksiaan vaikuttaa omaan elinympäristöönsä. Se tuo nuorten näkökulmia esille päätöksenteossa ja osallistuu kunnan kehittämiseen nuorille tärkeissä asioissa.
Nuorisovaltuusto voi järjestää erilaisia tapahtumia, jotka tarjoavat nuorille mahdollisuuksia viettää aikaa yhdessä ja osallistua yhteiseen toimintaan. Halloween-tapahtuma on yksi esimerkki siitä, miten nuorisovaltuusto voi luoda yhteisöllisyyttä.
Ruoveden nuorisovaltuustoon kuuluu tällä hetkellä yhdeksän nuorta: Laura Leponiemi, Milja Pynnöniemi, Aili Häkli, Lilja Holkko, Solja Kuukka, Vilma Turpeinen, Veikka Kangaspusu, Venla Koskinen sekä Aino Haavisto.
Laura Leponiemi
Ruoveden nuorisovaltuuston puheenjohtaja



