Jo­han Lud­vig Ru­ne­berg oli ru­noi­li­ja, kir­jai­li­ja ja toi­mit­ta­ja. Hän­tä pi­de­tään Suo­men kan­sal­lis­ru­noi­li­ja­na, ja hä­nen tuo­tan­nol­laan on ol­lut suu­ri mer­ki­tys kan­sal­li­saat­teen syn­ty­mi­sel­le Suo­mes­sa. Ru­ne­ber­gin päi­vä on myös va­kiin­tu­nut li­pu­tus­päi­vä.

Jo­han Lud­vig Ru­ne­berg syn­tyi Pie­tar­saa­res­sa 5.2.1804 ruot­sin­kie­li­seen per­hee­seen. Ru­ne­ber­gin van­hem­mat oli­vat me­ri­kap­tee­ni Lo­rens Ul­rik Ru­ne­berg ja An­na Ma­ria Malm. Jo­han, jota myös Jan­nek­si kut­sut­tiin, syn­tyi isän­sä ol­les­sa me­ril­lä.

En­sim­mäi­set ru­non­sa Jo­han Lud­vig kir­joit­ti rih­ve­li­tau­lul­le. Tu­tuk­si tu­li­vat myös Suo­men so­dan (1808–09) ve­te­raa­nien ker­to­muk­set ko­ke­muk­sis­taan. Kaik­ki tämä vai­kut­ti hä­nen myö­hem­pään kir­jal­li­seen tyy­liin­sä ja ai­he­va­lin­toi­hin­sa.

Ru­ne­berg tuli tu­tuk­si myös vir­sis­tään. Vir­si­kir­jas­sa on yh­teen­sä 21 kan­sal­lis­ru­noi­li­jam­me kir­joit­ta­maa virt­tä. Yk­si hä­nen tun­ne­tuim­pia vir­si­ään on var­mas­ti vir­si 490 ”Mä sil­mät luon ylös tai­vaa­seen”.

Tämä on tul­lut mo­nil­le tu­tuk­si eri­lai­sis­ta yh­teyk­sis­tä, muun mu­as­sa kas­te­ti­lai­suuk­sis­ta.

Ruo­ve­del­lä si­jait­se­va Ru­ne­ber­gin läh­de si­jait­see luon­non­suo­je­lu­a­lu­eel­la. Tuol­la alu­eel­la kas­vaa mon­ta har­vi­nais­ta kas­via. Ru­ne­ber­gin runo ”Sua läh­de kau­nis kat­se­len” on saa­nut ins­pi­raa­ti­on­sa juu­ri tuos­ta läh­tees­tä. J. L. Ru­ne­berg asui Ruo­ve­del­lä ko­ti­o­pet­ta­ja­na ja is­tus­ke­li sil­loin täl­löin läh­teen reu­nal­la haa­vei­le­mas­sa.

Vuon­na 1863 Ru­ne­berg hal­vaan­tui ol­les­saan met­säs­tys­ret­kel­lä. Hän eli lii­kun­ta­ky­vyt­tö­mä­nä yli kol­me­tois­ta vuot­ta. Vai­mo Fred­ri­ka luki hä­nel­le ää­neen mon­ta tun­tia päi­väs­sä. Hä­nen huo­nee­seen­sa ase­tet­tiin jopa pei­li, jon­ka avul­la hän saat­toi kat­sel­la ulos ka­dul­le. Jo­han Lud­vig Ru­ne­berg kuo­li 6.5.1877. Mut­ta hä­nen teks­tin­sä, ru­non­sa ja vir­ten­sä jat­ka­vat ke­vyt­tä kul­ku­aan mei­dän ilok­sem­me.

Li­pu­tus­päi­vän kun­ni­ak­si soi­koon Ru­ne­ber­gin vir­si nu­me­ro 183:

”On meil­lä aar­re ver­ra­ton, se kal­liim­pi on kul­taa. Myös ja­lo­ki­vi kal­lein on, sen rin­nal­la vain mul­taa. Näin suu­ren lah­jan tai­vaas­ta me saim­me omak­sem­me, sa­nan­sa Her­ra Ju­ma­la kun an­toi aar­teek­sem­me.” VK 183

Kir­joit­ta­ja on seu­ra­kun­nan nuo­ri­so­työ­noh­jaa­ja