Yleisöltä
Mielipide hoitajan palkkakehityksestä: "Olen ansainnut joka ainoan euron ja sentin tekemällä arvokasta, inhimillistä ja palkitsevaa työtä"
Kuulemma yhteiskuntamme vararikon syy on hoitajien massiiviset palkankorotukset. Toivoisin vuorovaikutteista keskustelua palkkakehityksestä. Hyvinvointialueiden synty aiheutti palkkojen harmonisointia jo itsessään, koska työnantajan on maksettava samasta työstä sama palkka. Pirkanmaan hyvinvointialueella on lähihoitajia noin 3100 ja sairaanhoitajia noin 3800. Jokaiselle on itsestään selvää, että rahaa palaa palkkojen tasapäistämiseen. Sama on tapahtunut kaikilla hyvinvointialueilla. Tämän luulisi olleen tiedossa eduskuntaa myöten.
Olen urani huipulla oleva lähihoitaja. Kokemuslisät ovat tapissa ja pieni henkilökohtainen lisäkin löytyy. Kolmessa vuorossa olen hoitanut ikääntyviä arkena ja juhlapyhinä, silloin kuin muu kansa istuu joulupöydässä, juhlii uutta vuotta tai vihtoo juhannus saunassa. Koen, että olen tehnyt merkityksellistä työtä. Omaan laajan osaamisen ja työkokemuksen.
Työn ohella olen opiskellut paljon ja kouluttautunut niin, että pärjään alati muuttuvassa työelämässä. Hoitotyö on vastuullista, kuormittavaa ja ajoittain hyvin raskastakin. Työnkuva on laaja. Kohtaat kuolevia, surevia läheisiä, sairautta, mutta myös onnistumisia, läheisyyttä, kiitollisuutta ja työnimua. Ohjaat opiskelijoita, perehdytät uusia työntekijöitä ja keikkalaisia. Se on monien osa-alueiden hallitsemista, multitaskaamista.
Hoitajista suurin osa on naisia: teemme lyhyemmän työuran sattuneista syistä. Odotamme lasta, synnytämme, hoidamme ja tämä saattaa toistua monta kertaa. Kun lapsi sairastuu, jäämme kotiin hoitamaan. Kun omat vanhemmat ikääntyvät, hoidamme myös heitä. Harva pääsee eläkkeelle niin, että on tehnyt sata prosenttista työaikaa. Suuri osa on tehnyt osa-aikaista työtä useamman vuoden. Hoitajista moni on osakuntoutustuella tai osatyökyvyttömyyseläkkeellä viimeiset vuodet. Raskas työ vaatii hintansa. Kyseisistä syistä myös meidän eläkkeemme jäävät pieniksi.
Laskin oman osuuteni vararikkoon. Kolmessa vuodessa peruspalkkani on noussut 2537 eurosta 2832 euroon, eli 271 euroa. Olen ansainnut joka ainoan euron ja sentin tekemällä arvokasta, inhimillistä ja palkitsevaa työtä. Jokainen euro on taisteltu ja ansaittu. Ainoa konsti saada tälle alalle uusia työntekijöitä sekä saada vanhat pysymään, on arvottaa hoitotyö myös palkan suhteen oikealle tasolle. Vielä on matkaa edessä sen suhteen. Yhteiskunta kaatuu hoitamattomuuteen, ei hoitajien palkkoihin.
Lee Jung, lähihoitaja
Ikävalmentaja, RAI-kouluttaja
Super luottamusedustaja
Kekkosen kesäasukas


