Mielipide: Kaksi kuntaa ja yhteinen seurakunta
Seurakuntavaalit lähestyvät ja tätä kirjoitettaessa vaalit ovat runsaan kolmen viikon päästä. Vaalipaneelit niin Virroilla kuin Ruovedellä ovat ohi ja toivottavasti seurakuntalaiset saivat meistä ehdokkaista jotain irti.
Nämä vaalipaneelit ovat siinä mielessä ongelmallisia, että kaikki ehdokkaat eivät saa sanottavaansa sanottua aikataulurajoituksen puitteissa. Kun on paljon ehdokkaita, puheenvuorojen pitää olla lyhyitä. Siksi olisikin hyvä, että tarjolla olisi myös sellaisia formaatteja, jossa ehdokas saisi avata omaa ajatteluaan hieman laajemmin.
Olen itse ainoa alle 30-vuotias ehdokas ja pidän sitä suurena säälinä. On totta, että seurakuntaelämä ei nuoria kiinnosta, mutta nuori ehdokas voisi houkuttaa nuoria vaaliuurnille. Nuoret seurakuntalaiset rakentavat seurakunnan tulevaisuuden.
Pidän varsin erikoisena, että kohta vuoden täyttävällä Tarjanteen seurakunnalla ei ole valmiita nettisivuja.
Itse näen Tarjanteen seurakunnassa kolme haastetta, jotka pitää ratkoa.
Ensimmäinen niistä on seurakuntalaisten tavoittaminen. Pidän varsin erikoisena, että kohta vuoden täyttävällä Tarjanteen seurakunnalla ei ole valmiita nettisivuja. Esimerkiksi kirkkoneuvoston- ja valtuuston pöytäkirjat löytyvät Virtain seurakunnan nettisivuilta monen eri klikkauksen päästä. Pitää tietää mistä etsii, ja tämä on hyvin ongelmallista.
Toisena haasteena on kirkkoalueiden toiminnan yhdistäminen. Tarkoitan tällä hallinnon toimintatapojen ja käytänteiden yhdenmukaistamista. On erittäin tärkeää, että kirkkoalueiden juoksevat asiat hoidetaan samalla tavalla ja hallinto on samalla sivulla. Vaikka seurakunnissa toiminnan periaatteet ovat samat, käytännöt ja työskentelytavat ovat erilaisia. Kun kirkkoalueet ovat yhteisen sateenvarjon alla, toimintakin on helpompaa.
Kolmas haaste koskee kirkkoalueita, luottamushenkilöitä kuin seurakuntalaisiakin. Meidän kaikkien on puhallettava yhteen hiileen. Olemme kaksi itsenäistä kuntaa, mutta seurakunta on sama. Päätöksenteon pitää olla tasapuolista. Ei niin, että toiselta viedään tuhkatkin pesästä ja kaikki keskitetään yhteen paikkaan. Palvelut ja tapahtumat pitää olla saavutettavissa niin Ruovedellä kuin Virroilla.
Kannustan jokaista seurakuntalaista menemään uurnille. Äänestysprosentti on ollut valitettavan alhainen, mutta äänestämällä jokainen voi vaikuttaa seurakuntamme tulevaisuuteen. Käytä siis ääntäsi.
Jarmo Kapli
seurakuntavaaliehdokas
Seurakuntamme parhaaksi



