Yleisöltä
Mielipide: Paloseman rakentaminen Ruovedelle
Olettaisi jokaisen tietävän, miten tärkeä on toimiva palo- ja pelastustoimi paikkakunnalla. Palo- ja pelastustoimi varmistaa meille kaikille, kaikkina vuorokauden aikoina, välittömän avun saannin.
Meidän on vaikea ymmärtää, että itselle tai läheisille voisi tapahtua jotain odottamatonta. Yhä vaikeampaa on ymmärtää, että aina varma ja toimiva yhteiskunta joiltain osilta haavoittuisi.
Katseemme pienemmissä ja suuremmissa hätätilanteissa kääntyy palo- ja pelastustoimeen.
Soittomme numeroon 112 menee Poriin, josta hälytykset ohjataan asiantuntevasti paikalliselle tasolle. Kaikkien olisi syytä asettaa puhelimeensa 112-sovellus, mistä päivystäjä näkee, mistä soitamme.
Hälytysalue, johon kuulumme, on suuri, ja on tärkeää kertoa paikkakuntamme, osoitteemme lisäksi, turhien viiveiden välttämiseksi.
On arvokasta, kun meillä on omasta takaa jo kymmenien vuosien kokemuksen keränneitä henkilöitä koulutettu tehtävien hoitoon. Paikallistuntemus on tarpeen aina ja ennen kaikkea silloin, kun esimerkiksi luonnonvoimat ovat aiheuttaneet erilaisia poikkeamia mm. puhelin- ja radioliikenteeseen.
Tehtäviin tarvittava monipuolinen kalusto on oltava asianmukaisissa tiloissa. Kaluston tärkeät huolto- ja tarkistustehtävät on saatava ajan tasalle tilanteiden jälkeen. Ruovedellä saamme olla kiitollisia, että tänne ohjautuu uutta ja ajan tasalla olevaa mm. tekniikan ja siihen liittyvän ohjeistuksen osalta.
Annetaan rauha asiansa tunteville. Aikana, jota elämme, ei ole liian aikaista varustautua kaikkia suojelevien toimien osalta.
Pekka Rantanen
eläkeläinen


