Kesä on tuonut tullessaan myös puutarhatyöt. Kesä-heinäkuun vaihteessa seitsemän aarin suuruisella vihannes- ja juurikasvimaalla olivat harvennustyöt parhaillaan meneillään ja samalla saivat rikkaruohotkin kyytiä.
Ruovesi-lehti
50 vuotta sitten: Ruhalan koivujen katveessa käydään koulua kesälläkin
Emäntäkoululaisten työpäivä alkaa jo aamulla varhain. Keittiövuorossa olevat laittavat aamupalan seitsemäksi. Sen jälkeen oppilaat hajaantuvat omiin tehtäviinsä.
Parhaiten suven saapumisen havaitsi lastenhoidossa ja puutarhatyössä, joihin kumpaankin emäntäkoululaisia opastetaan kolmen viikon ajan. Kesän tullen koulun lastenkotilaiset alkoivat viihtyä koulun hyvinhoidetuilla nurmikoilla ja heinäkuun alusta lastenhoitaja Seija Ikkala päästi holhokkinsa kokonaan kesälaitumille.
Koulun johtajan, puutarhaopettaja Leena Reposen opastuksella on taas kevään ja alkukesän aikana perehdytty puutarhanhoitoon 12 aarin alueella, josta marjapensaita on viiden aarin verran ja loput erilaisten vihannesten hallussa. Tältä alueelta saadaan koulun tarvitsemat tomaatit, pinaatit, kaalit ja muu sellainen.
Ruovesi-lehti 3.7.1974


