Erikoista päätöksentekoa
Teknisen johtajan irtisanoutumisesta on tehty salattu sopimus. Asia tuli ilmi Ruovesi-lehden selvittäessä irtisanoutumiseen johtaneita syitä. Asiaa on käsitelty salassa ja päätökset sopimuksesta merkitty salaisiksi.
Julkisuuslain mukaan viranomaisen asiakirjat ovat pääsääntöisesti julkisia. Laki koskee viranomaisen asiakirjoja myös salassapitoehdosta huolimatta. Kun Ruovesi-lehti pyysi sopimusta sekä kunnanhallituksen päätöstä nähtäväkseen, perusteita pyynnön epäämiseen ei ollut. Vaikka asia on kiusallinen, ei se ole peruste salailulle. Kumpikin osapuoli on vaitonainen eroon johtaneista syistä.
Pirkanmaan hyvinvointialueen valtuustossa keskusteltiin maanantaina pitkään valtuuston päätösvallasta palveluverkkouudistuksessa. Asia ei ole mitätön, sillä nykyisellään kaikista suurista linjauksista päättää aluehallitus. Tämä koetaan epädemokraattisena. Aluehallituksen on määrä päättää esimerkiksi terveyskeskuksista lopullisesti 20. marraskuuta. Leikkauslistoja on esitetty myös ikäihmisten hoidossa ja viimeksi lasten ja perheiden sekä suun terveydenhuollon palveluissa.
Näyttää siltä, että kumipyöristä ja digistä odotetaan korvaajaa monille nykyisin kivijalkatoimipisteissä annettaville palveluille. Ruovedelle uudistukset näyttävät tarjoavan toistaiseksi pelkkää kylmää kyytiä.