Lopun lähestyessä on yleensä tapana muistella alkua. Niiden välille on Ruovesi-lehden Kuru-kokeilussa mahtunut yli kuusi kuukautta, erilaisia kohtaamisia, uusia tuttuja ja toimintatapoja sekä viikoittain ilmestyneitä Kuru-aiheisia juttuja. On ollut mielenkiintoista olla mukana seuraamassa läheltä sitä, kuinka paikallislehden uusi aluevaltaus on otettu vastaan kuntarajan molemmilla puolilla.
Kokeilun edetessä katseet ovat kohdistuneet yhä enemmän Kuruun. Vaikka lopullisen päätöksen Kuru-uutisoinnin jatkosta tekee Ruoveden Sanomalehti Oy:n hallitus, on kurulaisilla ratkaiseva rooli. Tilauksia tarvitaan.
Ruovesi-lehden tarkoituksena on ollut kokeilun alusta alkaen tarjota kurulaisille paikallisuutisia kovimpaan uutisnälkään oman lehden loputtua helmikuun lopussa.
Ruovesi-lehden kokeilu lähti liikkeelle nollasta, eikä minkäänlaista yrityskauppaa Kurun Lehteä kustantaneen Kuru-Seura ry:n ja Ruoveden Sanomalehti Oy:n välillä tehty. Markkinointimielessä Ruovesi-lehden sijoitus kurulaisiin on ollut melkoinen: on palkattu yksi osa-aikainen toimittaja tekemään keskimäärin 25 Kuru-aiheista juttua kuukausittain, julkaistu kiitosta kerännyt kesälehti, muutettu Kurujakeluiden ilmestymispäiviä, oltu esillä toreilla ja tuotettu erilaista mainosmateriaalia Kuru-teksteillä laastareista muistilappuihin.
Ruovesi-lehden tarkoituksena on ollut kokeilun alusta alkaen tarjota kurulaisille paikallisuutisia kovimpaan uutisnälkään oman lehden loputtua helmikuun lopussa. Tarjolla on ollut myös maksuton mahdollisuus ilmoitella kerhojen ja seurojen toiminnasta. Sitä myös kaivataan Kurussa, sillä säännöllisesti kuulen ihmisten haikailevan Kurun Lehdestä tuttua muistilistaa, josta oli mahdollisuus muun muassa tarkistaa kerhojen kokoontumisia ja niiden ohjelmaa. Maaliskuun alusta on tultu jo hyvän matkaa kohti tilaajatavoitetta, mutta täynnä se ei edelleenkään ole. Myös päivyrissä olisi tilaa kurulaisille, eikä siinä maksutta ilmoittaminen vaadi edes lehden voimassaolevaa tilausta.
Muutos vaatii aikaa ja sopeutumista niin Kurussa kuin Ruovedelläkin. Kokeilun kuluessa Kuru-uutisoinnista on kuulunut vain vähän soraääniä ja nekin ovat toisaalta ymmärrettäviä, kun 104-vuotias paikallislehti alkaa uutisoida säännöllisesti myös naapurikylän tapahtumista.
Helpoin tapa saada Ruovesi-lehti kotiin kannettuna on viimeistään tässä kohtaa tehdä tilaus, ja edesauttaa Kurua koskevien juttujen julkaisemista myös jatkossa.
Totta on kuitenkin myös se, että yllättävän moni asia koskettaa ihmisiä niin Ruovedellä kuin Kurussakin. Ihmiset ovat muun muassa huolissaan terveyspalveluista ja palveluiden pakenemisesta isoihin kaupunkeihin. Asiointimatka Kurusta Ruovedelle ja toisinpäin on omalla autolla kohtuullisen lyhyt, noin 20 minuuttia. Parasta on, jos voi hyödyntää toiselta paikkakunnalta sitä, mitä omalta kylältä ei löydy.
Loppuvuonna tulee vielä pari Kurujakelua, mutta silloin lehti jaetaan Kurussa vajaan viikon viiveellä sen ilmestymispäivästä. Helpoin tapa saada Ruovesi-lehti kotiin kannettuna on viimeistään tässä kohtaa tehdä tilaus ja edesauttaa Kurua koskevien juttujen julkaisemista myös jatkossa.
Kesäohjelmaani kuuluu yleensä se, että vähintään kerran kesässä tapanani on käydä kesäteatterissa. Tänä suvena matkani vei Viljakkalaan ystäväni onnellisesti päättyneen lippuarvonnan tuloksena. Wimman tämän kesän näytelmä Laiturimarkkinat sijoittui kuvitteelliseen Mallaspussin kuntaan, jossa Ilkka Malmin käsikirjoituksen mukaisesti oli tarkoitus uudistaa tutuksi tullutta markkinaperinnettä.
Kesäohjelmaani kuuluu yleensä se, että vähintään kerran kesässä tapanani on käydä kesäteatterissa. Tänä suvena matkani vei Viljakkalaan ystäväni onnellisesti päättyneen lippuarvonnan tuloksena. Wimman tämän kesän näytelmä Laiturimarkkinat sijoittui kuvitteelliseen Mallaspussin kuntaan, jossa Ilkka Malmin käsikirjoituksen mukaisesti oli tarkoitus uudistaa tutuksi tullutta markkinaperinnettä.
Yhtenä iltana kännykkää selatessani sosiaalisessa mediassa tuli vastaan video, jossa tyypiteltiin erilaisia, lähes jokaiselta työpaikalta tunnistettavia persoonia. Tätä kolumnia kirjoittaessani en enää löytänyt sitä uudelleen, mutta muistaakseni videolla esiintyi muun muassa alati äänessä olevia, ikuisia myöhästelijöitä, hankinnoista innostuvia ja aina nälkäisiä työntekijöitä.
Yhtenä iltana kännykkää selatessani sosiaalisessa mediassa tuli vastaan video, jossa tyypiteltiin erilaisia, lähes jokaiselta työpaikalta tunnistettavia persoonia. Tätä kolumnia kirjoittaessani en enää löytänyt sitä uudelleen, mutta muistaakseni videolla esiintyi muun muassa alati äänessä olevia, ikuisia myöhästelijöitä, hankinnoista innostuvia ja aina nälkäisiä työntekijöitä.
Luetuimmat
Tuoreimmat
Syyskuun aurinkoiset terveiset Kurusta!
Terttu Kylmäniemi
Sirkku Somero
Uutiset
Elämänmeno
Kulttuuri
Pääkirjoitus
Kolumnit
Blogit
Kirkonkellot
Yleisöltä
Lukijan kuva
Jätä ilmoitus Ruovesi-lehteen
Ruovesi-lehden mediakortti
Jätä ilmoitus Teisko-Aitolahti-lehteen
Teisko-Aitolahti-lehden mediakorttii
Pohjoisviitta-lehden mediakorttii
Rekisteriseloste
Tilaa Ruovesi-lehti
Osoitteenmuutos Ruovesi-lehti
Tilaa Teisko-Aitolahti
Osoitteenmuutos Teisko-Aitolahti
Ruoveden Sanomalehti Oy • Honkalantie 2 • 34600 Ruovesi •
Puh. 03 476 1400 • Rekisteriseloste