Uusi vuosi, uudet lupaukset

Ol­laan­pa heti al­kuun re­hel­li­siä. En tule ole­maan se ih­mi­nen, joka päi­vit­täin jak­saa ul­koil­la pit­kiä ai­ko­ja las­ten­sa kans­sa tai joka jak­saa pi­tää ko­din kau­niin kiil­tä­vä­nä vuo­den jo­kai­se­na päi­vä­nä. En, kun yk­si­vuo­ti­aan pu­ke­mi­nen muis­tut­taa mus­te­ka­lan tun­ke­mis­ta mi­nig­rip-pus­siin ja seu­raa­vak­si se mus­te­ka­la ki­pit­tää kar­kuun niin lu­jaa kuin pie­nil­lä ja­loil­laan pää­see – vain löy­tääk­seen it­sen­sä naa­ma edel­lä lu­mi­han­ges­ta. Lun­ta löy­tyy top­pauk­ses­ta huo­li­mat­ta se­läs­tä, ja ei kun kyl­mää ja mär­kää olo­muo­to­aan huu­ta­van lap­sen kans­sa ta­kai­sin si­säl­le.

Uusi vuosi, uudet lupaukset

Ol­laan­pa heti al­kuun re­hel­li­siä. En tule ole­maan se ih­mi­nen, joka päi­vit­täin jak­saa ul­koil­la pit­kiä ai­ko­ja las­ten­sa kans­sa tai joka jak­saa pi­tää ko­din kau­niin kiil­tä­vä­nä vuo­den jo­kai­se­na päi­vä­nä. En, kun yk­si­vuo­ti­aan pu­ke­mi­nen muis­tut­taa mus­te­ka­lan tun­ke­mis­ta mi­nig­rip-pus­siin ja seu­raa­vak­si se mus­te­ka­la ki­pit­tää kar­kuun niin lu­jaa kuin pie­nil­lä ja­loil­laan pää­see – vain löy­tääk­seen it­sen­sä naa­ma edel­lä lu­mi­han­ges­ta. Lun­ta löy­tyy top­pauk­ses­ta huo­li­mat­ta se­läs­tä, ja ei kun kyl­mää ja mär­kää olo­muo­to­aan huu­ta­van lap­sen kans­sa ta­kai­sin si­säl­le.

Isän rooli

On kä­sit­tä­mä­tön­tä, kuin­ka yhä 2020-lu­vul­la mie­hen osaa van­hem­pa­na vä­hä­tel­lään. Isät ei­vät ole las­ten­vah­te­ja, he ovat van­hem­pia. Jos he viet­tä­vät ai­kaa las­ten­sa kans­sa, hei­tä ylis­te­tään ja pi­de­tään har­vi­nai­si­na.

Isän rooli

On kä­sit­tä­mä­tön­tä, kuin­ka yhä 2020-lu­vul­la mie­hen osaa van­hem­pa­na vä­hä­tel­lään. Isät ei­vät ole las­ten­vah­te­ja, he ovat van­hem­pia. Jos he viet­tä­vät ai­kaa las­ten­sa kans­sa, hei­tä ylis­te­tään ja pi­de­tään har­vi­nai­si­na.

Löysin onneni hiek­ka­ka­kuista

Odot­ta­es­sa­ni esi­kois­ta­ni, ku­vit­te­lin mil­lai­nen äi­ti ha­lu­sin ol­la. Kuin­ka kä­vi­sim­me vau­vau­in­nis­sa ja -ker­hois­sa, ul­koi­li­sim­me pit­kiä vau­nu­lenk­ke­jä, em­me kat­se­li­si las­te­noh­jel­mia ai­na­kaan en­nen kah­ta ikä­vuot­ta. Ai­oin pu­kea lap­se­ni kau­niis­ti ja laih­dut­taa ras­kaus­ki­lot pian pois. Ai­oin ol­la täy­del­li­nen äi­ti. Näin sen tuol­lai­se­na mie­les­sä­ni.

Löysin onneni hiek­ka­ka­kuista

Odot­ta­es­sa­ni esi­kois­ta­ni, ku­vit­te­lin mil­lai­nen äi­ti ha­lu­sin ol­la. Kuin­ka kä­vi­sim­me vau­vau­in­nis­sa ja -ker­hois­sa, ul­koi­li­sim­me pit­kiä vau­nu­lenk­ke­jä, em­me kat­se­li­si las­te­noh­jel­mia ai­na­kaan en­nen kah­ta ikä­vuot­ta. Ai­oin pu­kea lap­se­ni kau­niis­ti ja laih­dut­taa ras­kaus­ki­lot pian pois. Ai­oin ol­la täy­del­li­nen äi­ti. Näin sen tuol­lai­se­na mie­les­sä­ni.