Kymmenen vuotta sitten Ruoveden yhteiskoulun ovien sulkeuduttua takanani vannoin, että kun kerran pääsisin pois Ruovedeltä, en muuttaisi tänne enää takaisin.
Peruskoulu oli ohi, ja olin niin varma siitä, että tulevaisuuteni ja kaikki haluamani odottaisivat minua kaupungin sykkeessä. Että kaupungilla oli tarjota asioita, mitä pienellä maalaiskunnalla ei ollut.
Palasin ensimmäisen kerran, rakastuin. Toisella kerralla palasimme yhdessä, lastemme kanssa. Oli elämämme paras päätös, kun vuosi sitten kaarsimme uuden kotitalomme pihaan Visuvedellä.
Esikoisemme synnyttyä oli heti päivänselvää, että halusimme palata takaisin Ruovedelle, heti kun suinkin voimme. Halusimme tarjota lapsillemme lapsuuden ja elämän maaseudulla, lähellä isovanhempia.
Vaikka taistelut nelivuotiaan ja vauvan kanssa ovat samat kuin missä tahansa: sukat ovat huonosti ja mitä luultavimmin kissa söi toisen niistä hyvistä sukista vaikkei teillä edes ole kissaa, ruoka ei kelpaa koska makaroni oli väärin aseteltu lautaselle, vauvan mahaa vääntää. Nyt ne tapahtuvat kerrostalokolmion sijasta omassa talossa kaukana kaupungin hälinästä.
Sopeutuminen vaati aikaa, olihan meidän kolmevuotias tottunut vanhaan asuntoomme, hoitokavereihin ja ympäristöön. Talvella kuitenkin laskiessamme takapihallamme liukureilla yltä päältä lumisina, lapsemme sanoi pitävänsä tästä kodista enemmän kuin vanhasta kodista.
“Niin minäkin”, vastasin.
Ruovesi antaa paljon enemmän kuin mitä se teini-ikäinen tyttö ymmärsikään. En voinut, enkä halunnut, lasten myötä ummistaa silmiäni siltä, että olin juurtunut tänne.
Täällä voin kuulla aamusta lintujen laulun, voin nähdä tähtitaivaan, tunnen naapurini. Täällä voidaan kysyä yhtäkkiä: “Äiti, saako meille tulla leikkimään?”
Tietenkin saa.
En sano, etteikö kaupungissakin voisi näitä asioita saada, mutta me emme niitä kaupungissa saaneet. Sieltä emme myöskään saaneet sitä suurinta, tärkeintä asiaa jonka saamme täältä.
Kodin.
Ollaanpa heti alkuun rehellisiä. En tule olemaan se ihminen, joka päivittäin jaksaa ulkoilla pitkiä aikoja lastensa kanssa tai joka jaksaa pitää kodin kauniin kiiltävänä vuoden jokaisena päivänä. En, kun yksivuotiaan pukeminen muistuttaa mustekalan tunkemista minigrip-pussiin ja seuraavaksi se mustekala kipittää karkuun niin lujaa kuin pienillä jaloillaan pääsee – vain löytääkseen itsensä naama edellä lumihangesta. Lunta löytyy toppauksesta huolimatta selästä, ja ei kun kylmää ja märkää olomuotoaan huutavan lapsen kanssa takaisin sisälle.
Ollaanpa heti alkuun rehellisiä. En tule olemaan se ihminen, joka päivittäin jaksaa ulkoilla pitkiä aikoja lastensa kanssa tai joka jaksaa pitää kodin kauniin kiiltävänä vuoden jokaisena päivänä. En, kun yksivuotiaan pukeminen muistuttaa mustekalan tunkemista minigrip-pussiin ja seuraavaksi se mustekala kipittää karkuun niin lujaa kuin pienillä jaloillaan pääsee – vain löytääkseen itsensä naama edellä lumihangesta. Lunta löytyy toppauksesta huolimatta selästä, ja ei kun kylmää ja märkää olomuotoaan huutavan lapsen kanssa takaisin sisälle.
On käsittämätöntä, kuinka yhä 2020-luvulla miehen osaa vanhempana vähätellään. Isät eivät ole lastenvahteja, he ovat vanhempia. Jos he viettävät aikaa lastensa kanssa, heitä ylistetään ja pidetään harvinaisina.
On käsittämätöntä, kuinka yhä 2020-luvulla miehen osaa vanhempana vähätellään. Isät eivät ole lastenvahteja, he ovat vanhempia. Jos he viettävät aikaa lastensa kanssa, heitä ylistetään ja pidetään harvinaisina.
Odottaessani esikoistani, kuvittelin millainen äiti halusin olla. Kuinka kävisimme vauvauinnissa ja -kerhoissa, ulkoilisimme pitkiä vaunulenkkejä, emme katselisi lastenohjelmia ainakaan ennen kahta ikävuotta. Aioin pukea lapseni kauniisti ja laihduttaa raskauskilot pian pois. Aioin olla täydellinen äiti. Näin sen tuollaisena mielessäni.
Odottaessani esikoistani, kuvittelin millainen äiti halusin olla. Kuinka kävisimme vauvauinnissa ja -kerhoissa, ulkoilisimme pitkiä vaunulenkkejä, emme katselisi lastenohjelmia ainakaan ennen kahta ikävuotta. Aioin pukea lapseni kauniisti ja laihduttaa raskauskilot pian pois. Aioin olla täydellinen äiti. Näin sen tuollaisena mielessäni.
Luetuimmat
Tuoreimmat
Visuvedellä 13. huhtikuuta kukkivat jo sinivuokot.
Arto Kovasin
#unelma 2030-tilaisuus alkaa klo 12.35. Katso striimi!
Terhi Kääriäinen
Luetuimmat
Tuoreimmat
Visuvedellä 13. huhtikuuta kukkivat jo sinivuokot.
Arto Kovasin
#unelma 2030-tilaisuus alkaa klo 12.35. Katso striimi!
Terhi Kääriäinen
Uutiset
Elämänmeno
Kulttuuri
Pääkirjoitus
Kolumnit
Blogit
Kirkonkellot
Yleisöltä
Lukijan kuva
Jätä ilmoitus Ruovesi-lehteen
Ruovesi-lehden mediakortti
Jätä ilmoitus Teisko-Aitolahti-lehteen
Teisko-Aitolahti-lehden mediakorttii
Pohjoisviitta-lehden mediakorttii
Rekisteriseloste
Tilaa Ruovesi-lehti
Osoitteenmuutos Ruovesi-lehti
Tilaa Teisko-Aitolahti
Osoitteenmuutos Teisko-Aitolahti
Ruoveden Sanomalehti Oy • Honkalantie 2 • 34600 Ruovesi •
Puh. 03 476 1400 • Rekisteriseloste