Kun vii­mek­si kä­vin Vin­han kir­ja­kau­pas­sa, ti­la­sin Panu Ra­ja­lan uu­sim­man te­ok­sen. Ta­pa­sin tut­tu­ja ja poik­ke­sin­pa ruo­ka­kau­pas­sa­kin. Siel­lä maa­il­ma on muut­tu­nut. Kaik­kea on. Ja pal­jon. Oli­pa ky­sy­myk­ses­sä sit­ten mikä ta­han­sa kaup­pa, mo­ni­kaan asia ei ole sa­moin kuin en­nen. Va­li­koi­maa on niin hir­vit­tä­väs­ti, et­tä asi­a­kas­ta hui­maa. Miet­ti­kää­pä lei­pä-, juus­to- ja leik­ke­le­hyl­ly­jä. Esi­mer­kik­si.

Mil­loin os­tit­te vii­mek­si ka­nan­mu­nia? Ai­na­kin minä olen saa­nut enim­mäk­seen mu­nia, joi­den kel­tu­ai­nen juu­ri ja juu­ri erot­tuu val­ku­ai­ses­ta, niin hai­la­kan vä­ri­nen se on. Mik­si? Sik­si, et­tä ka­noil­le syö­te­tään esi­mer­kik­si ka­la­jau­hoa si­säl­tä­vää re­hua. Kun ka­na­las­sa asuu tu­han­sia ka­no­ja, nii­den ruo­ka­pöy­tään han­ki­taan edul­lis­ta re­hua kat­teen nos­ta­mi­sek­si.

Luon­nos­taan kana on kaik­ki­ruo­kai­nen ku­ten me­kin. Voi­si tun­tua ikä­väl­tä pis­tel­lä päi­vit­täin ka­la­jau­ho­puu­roa. Kana, joka saa ul­koil­la, syö­dä tuo­ret­ta ruo­hoa ja muu­ta sil­le omi­nais­ta luon­nol­lis­ta ra­vin­toa, mu­nii meil­le upei­ta mu­nia.

Tur­haan em­me lue ot­si­koi­ta lä­hi­ruo­as­ta.

Men­nään­pä vi­han­nes­hyl­lyl­le. Nek­ta­rii­nien, kii­nan­kaa­lin, co­les­law-sa­laa­tin, rous­ku­van wok­mi­xin ja vaik­ka­pa Pak Choin vie­res­sä on pino to­maat­ti­laa­ti­koi­ta. Suo­ma­lai­sia to­maat­te­ja. Mil­loin olet­te vii­mek­si saa­neet lap­suu­ten­ne to­maat­te­ja, kyp­siä, tuok­su­via, mais­tu­via? Sel­lai­sia, joi­ta on vie­lä­kin mah­dol­li­suus saa­da kun kas­vat­taa it­se.

Eräs kas­vi­huo­ney­rit­tä­jä ker­toi leh­ti­haas­tat­te­lus­sa, et­tä yli 90 pro­sent­tia to­maa­teis­ta ei mais­tu mil­tään. No, lii­oit­te­lu­a­ko? En tie­dä. Joka ta­pauk­ses­sa to­maa­tit odot­ta­vat nou­ta­jaan­sa kau­pas­sa usein puo­li­raa­koi­na ja ko­vi­na.

Suur­ten päi­vit­täis­ta­va­ra­kaup­po­jen kes­kus­va­ras­tot ovat pää­o­sin Uu­del­la­maal­la. Jos vaik­ka­pa ka­nan­mu­nat jou­tu­vat tä­ri­se­mään sa­to­ja ki­lo­met­re­jä re­kan la­val­la, ei se ai­na­kaan ma­kua pa­ran­na. Ei myös­kään to­maa­tin. Kala on sit­ten vie­lä ai­van oma lu­kun­sa. Il­ta­sa­no­mien mu­kaan esi­mer­kik­si Nor­jan lohi saat­taa ve­tää lonk­kaa ka­la­tis­kil­lä pari viik­koa. Jo­kai­nen, joka on saa­nut oi­ke­as­ti tuo­ret­ta ka­laa, tie­tää eron.

Jo­kai­nen, joka on saa­nut oi­ke­as­ti tuo­ret­ta ka­laa, tie­tää eron.

Tur­haan em­me lue ot­si­koi­ta lä­hi­ruo­as­ta. Ny­kyi­sin on pal­jon mah­dol­li­suuk­sia os­taa ruo­ka­pöy­tään mo­nen­lais­ta herk­kua ai­van lä­hel­tä, suo­raan tuot­ta­jal­ta. Ikä­vää, et­tä ka­las­tus am­mat­ti­na on käy­nyt har­vi­nai­sek­si. Mui­ta lä­hi­tuot­tei­ta Ruo­ve­del­lä on omas­ta ta­kaa – mel­kein mitä vain.

Kun haen uu­den kir­ja­ni, olen var­ma, et­tä se­kin mais­tuu hy­väl­tä. Pa­rem­mal­ta kuin verk­ko­kaup­po­jen tuot­teet, jois­ta ra­hat me­ne­vät kau­as pois. Se on lä­hi­kir­ja.

Ju­ha­ni Vah­to­ka­ri