Luonto antaa hyvän vetoavun
Vaikka millä mittarilla mittaisi tai kyselyllä kysyisi, ei siitä pääse yli eikä ympäri, että Ruoveden valtti on kaunis ja puhdas luonto. Tällä kertaa sen vahvistaa kunnan elinvoimakysely.
Luonnon antama vetoapu täytyy osata hyödyntää. Siihen tähtää nyt kuntakin ryhtyessään laatimaan uutta elinvoimastrategiaansa. Luonnon lisäksi palveluiden tulee olla huippukunnossa.
Ruovedellä on nyt kaikki edellytykset menestyä. Luonnon vetoavun lisäksi tarvitaan uusia työpaikkoja ja houkuttelevaa asuntokantaa. Paremmat bussiyhteydetkään eivät haittaisi.
Jotta hyviä päätöksiä saadaan aikaiseksi, on myös ilmapiirin päättäjien kesken ja kunnassa ylipäätään oltava kunnossa.Tästä keskusteltiin valtuustoseminaarissakin.Työntekijöiden vaihtuvuus on ollut muutamana viime vuonna kovin suurta.
Kulttuurimatkailuhankkeen tulokset näkyvät nyt matkailukarttana ja uusina infotauluina. Hankkeelle suunnitellaan jatkoa, mikä on oivallinen asia. Ilon aihe on myös Visuvi-huivien syntyminen. Siinä on erinomainen esimerkki, miten luonto houkuttaa yrittäjäksi.
Paikallislehtien päätoimittajayhdistys täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Vaikka juhlat siirtyivät, saimme alla olevan arvovaltaisen tervehdyksen tasavallan presidentiltä. Siinä kiteytyy moni asia.