Sirkku Somero
Sirkku Somero
Me ikäännymme Suomessa kovaa vauhtia. Ja elämme pitkäikäisiksi.
Vuosirenkaat tuovat väistämättä mukanaan kremppoja kroppaan ja ongelmia pääkoppaan.Yli 85-vuotiaista jo noin kolmanneksella on jokin muistisairaus. Se näkyy myös terveydenhuollossa ja asumispalveluissa.
Muistiin heikentävät etenkin väsymys ja uniongelmat. Nukkuessa nimittäin aivot puhdistuvat.
Myös omilla elämäntavoilla on ratkaiseva merkitys muistiin. Liikunta, terveet elämäntavat ja hyvä ruoka ovat hyvästä. Kasvikset, marjat ja hedelmät ovat suositeltavia, samoin rasvainen kala, jota olisi hyvä syödä useamman kerran viikossa. Ja mustikka, se on aivojen kannalta ihmemarja, vinkkaa lehden muistijutussa (s. 5) siteerattu tutkija.
Aivoja on hyvä myös haastaa. Aivojen käyttäminen ja esimerkiksi uuden oppiminen on aivojen huolenpitoa.
Myös sosiaalinen aktiivisuus pitää mielen vireänä ja hyvänä. Aivojen hyvinvoinnin kannalta ystävät ja hyvät keskustelut ovat mannaa.
Näin talvilomakauden ollessa parhaimmillaan kannattaa talvesta ottaa kaikki ilo irti. Latuja ja jäitä löytyy Ruovedeltä moneen makuun. Ei muuta kuin ylös, ulos ja ulkoilemaan! Samalla mieli ja muisti virkistyvät.
Mansikan sesonki alkaa olla lopuillaan. Paikallinen mansikkasesonki jatkuu vielä jonkin aikaa myöhäisten lajikkeiden ansiosta. Metsissä sen sijaan mustikkasatoa on päästy jo keräämään, sillä kesäkuun sateet loivat marjojen kasvulle otolliset olosuhteet. Mustikkasadosta odotellaan kohtalaista, mutta puolukan sadosta jopa hyvää. Hillasatoa arvioidaan keskinkertaiseksi.

Monenlaiset kesäjuhlat ovat täyttäneet viime viikot. Ja mikä ilahduttavinta, väki näyttää olleen liikkeellä. Monta kautta on tullut tyytyväistä palautetta siitä, että ihmiset ovat löytäneet tapahtumiin.

Pirkanmaan hyvinvointialue teki juhannuksen jälkeen esityksen palveluverkosta ja sote-palvelujen järjestämisestä liikkuvina palveluina. Esityksessä Ruoveden palvelut siirrettäisiin liikkuviksi, eli paikkakunnalle olisi jäämässä vain lähiasiointipiste. Nyt Pirha kysyy esityksestä mielipidettä myös asukkailta.

Kesän vilkkain tapahtumakausi on meneillään. Viime viikolla nautittiin klassisen musiikin helmistä ja huipputaiteilijoista Musiikkia! Ruoveden konserteissa.
Kesän vilkkain tapahtumakausi on meneillään. Viime viikolla nautittiin klassisen musiikin helmistä ja huipputaiteilijoista Musiikkia! Ruoveden konserteissa.
Kunnan arviointikertomus kertoo, miten kunnan taloutta ja hallintoa on hoidettu ja ovatko valtuuston asettamat tavoitteet toteutuneet.
Kunnan arviointikertomus kertoo, miten kunnan taloutta ja hallintoa on hoidettu ja ovatko valtuuston asettamat tavoitteet toteutuneet.
Vuodeosasto lähti, mutta palvelujen perkaaminen jatkuu silti. Vaikka Pirhan aluehallitus jätti pöydälle esityksen liikkuvien palvelujen ja lähiasemaverkoston lähettämisestä laajalle keskustelu- ja kuulemiskierrokselle, esityksen sisältö on selvä.

Luetuimmat
Tuoreimmat
Arto Petäjä kuvasi Pouruntien varrella kauniin kukan, joka googletettuna vaikuttaa olevan kielikämmekkä.
Arto Petäjä
Valtuusto kokokouksessa on käsiteltävänä vain kaksi asiaa. Kuva maaliskuulta 2023.
Sirkku Somero
Uutiset
Elämänmeno
Kulttuuri
Pääkirjoitus
Kolumnit
Blogit
Kirkonkellot
Yleisöltä
Lukijan kuva
Jätä ilmoitus Ruovesi-lehteen
Ruovesi-lehden mediakortti
Jätä ilmoitus Teisko-Aitolahti-lehteen
Teisko-Aitolahti-lehden mediakorttii
Pohjoisviitta-lehden mediakorttii
Rekisteriseloste
Tilaa Ruovesi-lehti
Osoitteenmuutos Ruovesi-lehti
Tilaa Teisko-Aitolahti
Osoitteenmuutos Teisko-Aitolahti
Ruoveden Sanomalehti Oy • Honkalantie 2 • 34600 Ruovesi •
Puh. 03 476 1400 • Rekisteriseloste