Suo­ma­lais-tans­ka­lai­nen ys­tä­vä­per­he oli päät­tä­mäs­sä Tam­pe­reen-ret­ke­ään jou­lun al­la. He pu­hu­vat kes­ke­nään yleen­sä tans­kaa, mut­ta suo­me­a­kin lap­set ym­mär­tä­vät, vaik­ka ei­vät ihan su­ju­vas­ti pu­hu­kaan. Lo­mal­la oli juh­lit­tu yli­op­pi­las­ta, kier­rel­ty jou­lu­to­ril­la ja kau­pun­gil­la. Nyt oli ko­tiin­läh­dön ai­ka.

Odot­te­lim­me ho­tel­lin au­las­sa, kun kaik­ki ha­ki­vat ta­va­ran­sa huo­neis­taan. En­sin ta­kai­sin eh­ti per­heen tei­ni-ikäi­nen ty­tär Ai­no. Hän saa­pui put­ki­kas­sin­sa kans­sa, is­tah­ti ho­tel­lin au­lan no­ja­tuo­liin, no­ja­si is­tui­mel­laan ren­nos­ti taak­se­päin ja huo­ka­si sy­vään: no niin!

Ilah­dut­ti tuo suo­men kie­len sä­vy­jen tai­ta­mi­nen. Sil­lä kie­li­tai­toa on pait­si sa­na­va­ras­ton le­veys ja sy­vyys, myös kie­len sä­vy­jen oi­val­ta­mi­nen.

Se käy yl­lät­tä­vän mo­neen eri tar­koi­tuk­seen. Pe­rus­käyt­töä on asi­oi­den aloit­ta­mi­nen ja lo­pet­ta­mi­nen. Alun esi­mer­kis­sä Ai­no il­mai­si sil­lä tai­te­koh­taa: ret­ki oli pää­tök­ses­sä, toi­saal­ta ko­ti­mat­ka al­ka­mas­sa.

Reip­paas­ti to­kais­tu­na se voi ol­la he­rä­tys ja liik­kel­le­läh­tö­ke­ho­tus, vä­hän kuin vii­mei­nen va­roi­tus. Jos tei­ni­po­jal­le on jos­tain syys­tä pi­tä­nyt käy­dä mon­ta ker­taa sa­no­mas­sa, et­tä tie­to­ko­ne­pe­li pi­tää lo­pet­taa ja tul­la syö­mään sa­maan ai­kaan mui­den kans­sa, ”no niin” voi saa­da käs­ke­vän, jopa uh­kaa­van sä­vyn.

Toi­saal­ta jos loh­du­tan it­ke­vää las­ta ja pyy­hin hä­nen kas­voil­taan kyy­ne­lei­tä, voi ”no niin” tar­koit­taa juu­ri päin­vas­tais­ta: kaik­ki kään­tyy kyl­lä hy­väk­si, älä sure.

Kun pää­sin täy­te­sa­nan mie­tin­näs­sä tä­hän as­ti, mie­leen is­ki, et­tä ihan kuin joku muu­kin oli­si vas­taa­vaa poh­dis­kel­lut. Ja net­ti­ha­ku tuot­ti­kin no­loa tu­los­ta: vuon­na 2015 Is­mo Lei­ko­lan kier­tu­een nimi ja pää­i­dea on ol­lut ”No niin” ja il­mai­sun mo­net mer­ki­tyk­set. Vii­mek­si Lei­ko­lan show on näh­ty Tam­pe­reel­la lo­ka­kuus­sa 2017. 

Net­ti­haus­sa kor­keim­mal­le nou­si it­se asi­as­sa mo­nen me­di­an ker­to­ma­na uu­ti­nen, et­tä Lei­ko­la on Fa­ce­book-päi­vi­tyk­ses­sä ker­to­nut har­mis­tu­neen­sa, kos­ka joku on blo­gi­kir­joi­tuk­ses­saan ”va­ras­ta­nut” ja pal­jas­ta­nut hä­nen ide­an­sa juu­ri en­nen stand up -kier­teen al­kua. 

Vä­hän sama tuli it­sel­le mie­leen. Tämä oli kyl­lä oi­val­lus, joka liit­tyy mi­nul­la tiet­tyyn ti­lan­tee­seen, ih­mi­siin ja paik­kaan. Jos ai­ka­e­ro oli­si mi­nul­le suo­tui­nen, voi­sin kyl­lä mel­kein us­koa, et­tä it­se sen kek­sin.

Eh­kä kävi kuin mu­sii­kis­sa: olen kyl­lä kuul­lut tä­män jos­sain, mut­ta nyt sä­vel­sin tu­tun tee­man ihan omaan kap­pa­lee­seen.

Yh­teis­tä Lei­ko­lan, blo­gi­kir­joit­ta­jan ja oman ha­vain­non koh­dal­la on se, et­tä suo­men kie­len haus­kan ja oma­pe­räi­sen asi­an on var­si­nai­ses­ti huo­man­nut vas­ta, kun kie­li on kos­ke­tuk­ses­sa toi­sen kans­sa.

On­han vas­taa­via il­mi­öi­tä muis­sa­kin kie­lis­sä. Par­hai­ten tun­nen es­pan­jan. Sii­nä Ka­ri­bi­an mur­re­a­lu­eel­la on esi­mer­kik­si kä­te­vä yleis­sa­na vai­na – se tar­koit­taa, mitä sa­no­ja iki­nä ha­lu­aa­kaan. Mut­ta se toi­mii oi­ke­as­taan juu­ri toi­sin­päin kuin ”no niin”. Vai­na tar­koit­taa mie­kan tup­pea, ja sil­lä voi­daan kor­va­ta mikä ta­han­sa muu subs­tan­tii­vi, kun et sitä ha­lua käyt­tää. Vai­na on vä­hän sama kuin jut­tu tai asia suo­mes­sa. Eli yk­si sana kor­vaa mon­ta: ei­kös se sil­loin juu­ri köyh­dy­tä kiel­tä?

Mut­ta ”no niin” on it­ses­sään tyh­jä, sil­lä ei ole mi­tään mer­ki­tys­tä. Se nou­see sii­vil­leen vas­ta, kun käyt­tä­jä osaa pu­hal­taa sen esiin oi­ke­as­sa koh­das­sa ja ää­nen­pai­nol­la.

No niin, kai se on lo­pe­tet­ta­va tämä ha­pa­roin­ti sit­ten. Näh­dään!