Heikki Itänen.
Opin tiellä
Kolumni
20 vuotta sitten oli vielä itsestään selvää, että Suomi sijoittuu aina kärkipäähän kansainvälisessä PISA-tutkimuksessa, jossa vertaillaan tietyn ikäisten opiskelijoiden osaamista matematiikassa, luonnontieteissä ja lukutaidossa.
Kansainvälisesti maamme koulujärjestelmää arvostettiin sen johdosta suuresti ja siihen käytiin ihastellen tutustumassa monista maista.
Jostain syystä vuoden 2006 jälkeen asiassa tapahtui kuitenkin suuri muutos. Tulokset lähtivät jyrkkään laskuun, vielä jyrkempään kuin hallituspuolueiden kannatusluvut aina vaalikauden aikana, eikä parempaa suuntaa taida olla näkyvissä.
Nyt on romahduksesta kulunut jo niin paljon aikaa, ettei kukaan voi puhua pienestä virheestä, vaan koulumaailmassa on taidettu tehdä jotain todella väärin. Onhan se selvää, että vuosikymmenien aikana maailma on muuttunut ja opetusta on pitänyt edes yrittää kehittää sen mukaisesti, mutta siinä ei ole onnistuttu.
Joku alan asiantuntija sanoi todellisen syyn olevan kuitenkin motivaatio-ongelma. Oppilaat panostavat tiettyihin kokeisiin vain päästäkseen kurssin läpi osaamatta silti asiasta juuri mitään. Opiskelu ei oikeasti kiinnosta, riittää kun saa kurssin suoritettua ja kouraansa edes jonkinlaisen todistuksen.
Jos ennakolta annettujen ja ulkoa opeteltujen koealueiden antia pitäisi soveltaa oikeasti käytännössä, niin törmätään usein siihen, ettei hallita edes perusasioita. Silloin ollaan paljon huolestuttavampien asioiden äärellä, kuin kilpailumenestys.
Jos ei ole yhtään halua opiskella, ei millään metodeilla tai koulutuksen määrällä ole mitään merkitystä.
Jos ei ole yhtään halua opiskella, ei millään metodeilla tai koulutuksen määrällä ole mitään merkitystä.
Kansakoulussa ollessani asui lähistöllä nainen, joka isoon ääneen aina kauppa-autolla kuulutti, että heidän lapsistaan tulee ihan varmasti kylän viisaimmat. He kun käyvät koulua paljon muita enemmän, joka luokan ainakin kahteen kertaan.
Viisaus ei ollut heidän juttu, mutta motivaatiota riitti ja kaikki löysivät lopulta paikkansa työelämässä.
Jotkut opettajat pyrkivät esimerkkien avulla pitämään oppilaiden kiinnostusta yllä.
Oppikoulussa meidän kemian opettaja oli valmistanut koettaan varten pienen määrän rankkia ja halusi näyttää meille mitä tapahtuu, kun sitä tislataan. Kirkasta nestettähän sitä putken päästä lirutteli, eli aitoa pontikkaa ja se päätyi lopulta viemäriin.
Koetislaus kesti järjestelyineen pari tuntia ja opetuksen lopuksi opettaja halusi varmistaa vielä, että muistaako kaikki nyt sen mitä hiivasta, sokerista ja maltaista voi saada?
Kaikki nostivat käden pystyyn, paitsi Kyösti, joka vain mietti ja hieroi leukaansa.
Opettaja yllättyi ja kysyi uudestaan, että eikö hän tosiaan muista mitä niistä saa?
Kyösti mietti itsekseen vielä hetken ja sanoi: Isä sai puoli vuotta ehdollista, mutta se maanomistaja sai kyllä vähän enemmän, en nyt millään vaan muista että paljonko.