Kaut­ta maa­il­man his­to­ri­an on ih­mis­jou­koil­la ai­na pi­tä­nyt ol­la joh­ta­ja. Pääl­lik­kö, joka osaa mui­den puo­les­ta teh­dä vii­sai­ta pää­tök­siä.

Am­moi­si­na ai­koi­na va­lin­ta oli help­poa, kos­ka sii­hen ni­met­tiin au­to­maat­ti­ses­ti ky­län van­hin, sil­lä hä­nel­lä oli eni­ten elä­män­ko­ke­mus­ta ja sen mu­ka­na tuo­maa har­kin­ta­ky­kyä.

Ny­ky­de­mok­ra­ti­as­sa niin yk­sin­ker­tais­ta va­lin­ta­ta­paa ei enää käy­te­tä, vaan kan­sa saa ää­nes­tä­mäl­lä päät­tää mie­les­tään so­pi­vim­man eh­dok­kaan.

Se on oi­ke­as­ti ai­ka de­mok­raat­tis­ta, kun eh­dok­kaak­si­kin voi pääs­tä mel­kein kuka vaan, kun­han on täy­si-ikäi­nen, Suo­mes­sa syn­ty­nyt ja ta­ka­na on re­kis­te­röi­ty puo­lue tai va­lit­si­ja­yh­dis­tys, jot­ka täyt­tä­vät niil­le vaa­di­tut eh­dot.

Olen mo­nes­ti miet­ti­nyt, et­tä min­kä­lai­nen hom­ma pre­si­den­tin­vir­ka oi­ke­as­taan on?

Työ­ai­ka on käy­tän­nös­sä joka päi­vä kel­lon ym­pä­ri ja mat­kus­taa täy­tyy mi­hin ta­han­sa maa­il­mas­sa. Vuo­ro­kau­si­ryt­mi on var­mas­ti jos­kus se­kai­sin ja sil­ti pi­tää pys­tyä an­ta­maan jär­ke­viä kom­ment­te­ja joka ti­lan­tees­sa.

Pai­nei­ta li­sää se­kin, et­tä ai­kaan­sa pi­tää seu­ra­ta hy­vin tar­kas­ti, et­tä tie­tää ai­na mis­tä pu­hu­taan. Jos toi­mit­ta­ja ky­syy, et­tä: "Mitä miel­tä olet­te täs­tä uu­des­ta kriit­ti­ses­tä ti­lan­tees­ta?", niin pre­si­den­tin ima­goon ei käy vas­taus, et­tä: "Mitä? En ole kuul­lut­kaan?"

Työ­ai­ka on käy­tän­nös­sä joka päi­vä kel­lon ym­pä­ri ja mat­kus­taa täy­tyy mi­hin ta­han­sa maa­il­mas­sa.

Hom­man hy­vä­nä puo­le­na voi sa­noa, et­tä var­mas­ti on toi­mi­va työ­ter­veys­huol­to. Asun­to- ja au­to­e­tu­kin on ihan jees, mut­ta työ­vaat­teis­ta en tie­dä kuka ne mak­saa.

Palk­ka ei ole mi­ten­kään kum­moi­nen, kos­ka moni fir­man joh­ta­ja saa sa­man tai enem­män­kin, vaik­ka ei pre­si­dent­tiin ver­rat­tu­na tee lä­hes­kään niin pal­jon töi­tä.

Va­paa-ai­kaa ei ole juu­ri ol­len­kaan. Ei tule ky­sy­myk­seen­kään, et­tä aa­mul­la kat­soi­si ik­ku­nas­ta, et­tä on­pa kiva il­ma, tai­dan­kin läh­teä uis­te­le­maan. Tai jos kyl­läs­tyt­tää, niin pyy­täi­si ad­ju­tant­tia ha­ke­maan kas­sil­li­sen ros­ka­ruo­kaa ja ko­pan kal­jaa. Ai­ko­mus on viet­tää päi­vä kat­so­mal­la ne­tis­tä vi­de­oi­ta. Ei ei! Ei mis­sään ta­pauk­ses­sa!

Ka­len­te­ri on niin täyn­nä kai­ken­lai­sia vel­vol­li­suuk­sia. Ei au­ta, vaik­ka kuin­ka olet maan yk­kös­hah­mo, niin päi­vää­kään et saa ol­la pois töis­tä il­man lää­kä­rin­to­dis­tus­ta.

Ei tule ky­sy­myk­seen­kään, et­tä aa­mul­la kat­soi­si ik­ku­nas­ta, et­tä on­pa kiva il­ma, tai­dan­kin läh­teä uis­te­le­maan.

Pre­si­den­tin työs­sä pi­tää sil­ti ol­la jo­tain hoh­toa, kos­ka maam­me his­to­ri­as­sa on esi­merk­ki hy­vin pit­käs­tä­kin työ­u­ras­ta. Ur­ho Kek­ko­nen oli ylei­sen mie­li­pi­teen avul­la val­las­sa 25 vuot­ta. Oli­si ol­lut pi­tem­pään­kin, mut­ta sai­raus kes­keyt­ti vi­ran hoi­don.

Sil­loin kun ”Urk­ki” oli ol­lut pre­si­dent­ti­nä 15 vuot­ta, meil­tä kou­lus­sa ky­syt­tiin mik­si ai­ot tul­la iso­na? Po­jat vas­ta­si­vat po­lii­si tai pa­lo­mies ja ty­töt opet­ta­ja tai sai­raan­hoi­ta­ja, mut­ta Kyös­ti sa­noi jä­mä­käs­ti, et­tä pre­si­dent­ti. Opet­ta­ja nyp­pä­si heti hän­tä nis­ka­vil­lois­ta ja kiel­si jyr­käs­ti pel­lei­le­mäs­tä, kos­ka meil­lä­hän on jo pre­si­dent­ti!

Olen käy­nyt pre­si­den­tin työn vaa­ti­muk­sia läpi mie­les­sä­ni mon­ta ker­taa ja tul­lut sii­hen tu­lok­seen, et­tä mi­nus­ta ei sii­hen vir­kaan oli­si.

Ja nos­tan hat­tua kai­kil­le niil­le, jois­ta on.