Kirjoittajalle sanat ovat työkalu ja leikkikalu.
Kirjoittajalle sanat ovat työkalu ja leikkikalu.
Kolumni
Myrskyn jälkeen on poutasää. Myrskyn jälkeen kaatuneita puita raivataan urakalla sähkölinjojen päältä. Luonnonvoimien aiheuttamaan epäjärjestykseen luodaan järjestystä, mikä on hyvä asia. Jäljellä olevat puut jäävät suoraselkäisesti odottamaan seuraavaa myrskyä.
Tavallisesti liikennemerkit pysyvät hyvin pystyssä säässä kuin säässä. Sama koskee myös bussipysäkkien ylväänä seisovia merkkejä. Joskus käy niin, että luonnonvoima nimeltään ihminen on voimiensa tunnossa käynyt kaatamassa liikennemerkin, jos toisenkin. Tavallinen autoilija miettii, että voisihan sitä käydä liikennemerkin suoristamassa, mutta eihän se minulle kuulu, eikä tavaratilassa ole joka päivä mukana rautakankea, jota suoristusoperaatioon luultavasti tarvitsisi. Sitä huristelee taas kerran vauhdikkaasti autollaan paikan ohi.
Epätarkka ilmaisu sekoittaa maailmaa entisestään.
Suoraa puhetta kuulee silloin tällöin. Suora puhe ei kuitenkaan ole aina suoraa, vaan se naamioidaan sellaiseksi. Joissain piireissä suositaan tarkoituksella epätarkkoja ja vihjailevia ilmaisuja. Näin tein juuri itsekin, puhumalla niin sanotuista joistain piireistä. Epätarkka ilmaisu antaa vastaanottajalle mahdollisuuden tulkita viesti omalla tavallaan, aivan kuten kirjoittaja on halunnutkin. Tiedossa on, että ihminen mielellään tulkitsee asiat siten, että ne vahvistavat hänen omia mielipiteitään ja maailmankuvaansa. Näin silloinkin, kun asian tai ilmiön taustalla ovat vaikkapa tieteelliset selvitykset. Tähän saattaa joku kommentoida, että faktoillahan voi perustella mitä tahansa. Epätarkka ilmaisu sekoittaa maailmaa entisestään. Katsokaa nyt, asiat ovat vinossa, eikä kukaan tee asialle mitään. Kenestä saisimme syntipukin?
Huumoria voi saada aikaan vaihtamalla kirjaimia tai voi muuten vaan väännellä sanaa niin kauan, että siitä syntyy jotain hauskaa. Hauskan huumorin tekemiseen tarvitaan myös aikaa, tilaa ja sitä, että ihminen katsoo maailmaa ja sen ilmiöitä myötätuntoisesti. Otetaan esimerkki, jonka taustalla on vakava asia: Suomi ei ole enää vetovoimainen maa, vaan se on turpiinvetovoimainen maa.
Suuria yksityiskohtia ei taida olla olemassakaan.
Jalkapalloilijan yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on tasapainotaito. Parhaat pelaajat ovat monesta syystä parhailta. Parhaat pelaajat eivät helposti kaadu, vaikka heitä horjutetaan. Ja mikä oleellisinta, pallo pysyy vauhdissa mukana. Pelaajan kaatamiseen tarvitaan tavallisesti niin kovia otteita, että siitä seuraa usein vapaapotku. Melko usein myös maali. Yksityiskohdat ovat tärkeitä, pienet asiat ratkaisevat. Tarkennetaan vielä sen verran, nimenomaan pienet yksityiskohdat ovat tärkeitä, sillä suuria yksityiskohtia ei taida olla olemassakaan.
Maailma tarvitsee enemmän suorassa seisovia liikennemerkkejä ja pystyssä pysyviä jalkapalloilijoita. Muistuttaisin vielä, että jalkapallon MM-kisojen loppuottelua voi hyvin katsoa suorana.
Tällä viikolla potkaistaan käyntiin jalkapallon MM-kisat, jossa naiset ottavat mittaa tuon kuningaslajin paremmuudesta. Australiassa ja Uudessa-Seelannissa käytävässä turnauksessa pelataan kaikkiaan 64 ottelua, loppuottelu on 20. elokuuta. Tämä on loistava asia, sillä silloin voi toden teolla keskittyä seuraamaan jalkapalloa maailman huipulta.

Linnut eivät tavallisesti tarvitse meteorologin laatimia sääkarttoja, vaikka tänä vuonna niistä olisi saattanut olla hyötyä.
Linnut eivät tavallisesti tarvitse meteorologin laatimia sääkarttoja, vaikka tänä vuonna niistä olisi saattanut olla hyötyä.
Arkikielessä hömppä on jotain sellaista, mikä on hauskaa, mutta tarpeetonta. Kääntäen voi päätellä, että ei-hömppä on tarpeellista, mutta ei hauskaa. Maailma on täynnä kaikkea tarpeellista, joka ei ole hauskaa.
Jako kahteen leiriin on kuitenkin helppo kyseenalaistaa. Esimerkiksi villasukat, joissa on kivat kuviot, ovat samaan aikaan tarpeellisia ja hauskoja.

Sanonta Aika on rahaa lienee monelle tuttu hokema. Sen on ensimmäisenä kerrottu lennähtäneen amerikkalaisen kirjailija ja tiedemies Benjamin Franklinin kynästä. Hän käytti lausetta 1748 esseessään Advice to a Young Tradesman, suomeksi Neuvoja nuorelle kauppiaalle.

Jalkapallon MM-kisat alkavat Qatarissa sunnuntaina. Internetissä on sivusto, joka kertoo, että ”Tältä sivulta löydät kaiken, mitä sinun tulee tietää jalkapallon MM-kisoista 2022.” Sivulta löytää melkein kaiken. Sivustolla kerrotaan, että otteluita pelataan 64, ja että ensimmäisessä ottelussa 20. marraskuuta kohtaavat järjestäjämaa Qatar ja Ecuador. Sunnuntaina 18. joulukuuta on loppuottelun aika.

Euroopan jalkapalloliitto Uefan suosituksen mukaan jalkapallokentän strategiset mitat ovat 105 x 68 metriä, joka vastaa 7140 neliömetrin alaa. Usein uutisoinnissa törmää tietoon, että se-ja-se vastaa kooltaan jalkapallokenttää. Muutama esimerkki ilmailualalta. Helsinki-Vantaan lentokentän kiitotie 3:lle mahtuisi peräkkäin 31 jalkapallokenttää. Maailman suurin lentokone Airbus 380 on jalkapallokentän kokoinen ja hieman korkeammalla liihottava kansainvälinen avaruusasema ISS on paneeleineen lähes jalkapallokentän kokoinen.

Luetuimmat
Tuoreimmat
Syksyisenä aamuna Pihlajanmarjat hehkuvat Ruoveden Pilkotulla.
Esko Lahtinen
Vuoden noidan syytelista on pitkä.
Terhi Kääriäinen
Uutiset
Elämänmeno
Kulttuuri
Pääkirjoitus
Kolumnit
Blogit
Kirkonkellot
Yleisöltä
Lukijan kuva
Jätä ilmoitus Ruovesi-lehteen
Ruovesi-lehden mediakortti
Jätä ilmoitus Teisko-Aitolahti-lehteen
Teisko-Aitolahti-lehden mediakorttii
Pohjoisviitta-lehden mediakorttii
Rekisteriseloste
Tilaa Ruovesi-lehti
Osoitteenmuutos Ruovesi-lehti
Tilaa Teisko-Aitolahti
Osoitteenmuutos Teisko-Aitolahti
Ruoveden Sanomalehti Oy • Honkalantie 2 • 34600 Ruovesi •
Puh. 03 476 1400 • Rekisteriseloste