Yhdistymisen tunnustelu käyntiin
Naapuriseurakuntien kesken on käynnistetty keskustelut mahdollista yhdistymistä silmällä pitäen. Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulo asetti Virtain ja Ruoveden seurakuntien yhteistyömahdollisuuksia haarukoimaan ohjaustyöryhmän, joka on koolla ensimmäistä kertaa tällä viikolla Ruovedellä.
Ohjausryhmältä odotetaan huhtikuun loppuun mennessä näkemystä muun muassa seurakuntaliitoksen tarkoituksenmukaisuudesta ja aikataulusta sekä esitystä liitossopimuksesta.
Keskusteluja yhteistyöstä lähiseurakuntien kanssa on käyty jo muutamia vuosia, mutta näin pitkälle kuin nyt pyritään, ei ole aiemmin menty. Halukkuutta ei ole ollut
Ruovedellä tuomiokapitulin esitys ohjausryhmästä tuli päättäjille yllätyksenä, vaikka tiedossa on ollut, että talouden kanssa on ollut ja näyttää olevan tulevaisuudessakin tiukkaa. Verotulot eivät kata toimintamenoja, tonttien myynti päättyy aikanaan ja metsävarojakaan ei ole loputtomasti. Selkä seinää vasten ei kuitenkaan seurakunnassa vielä olla. Liitoksen sijasta harkita voidaan esimerkiksi nykyisenkaltaisen yhteistyön syventämistä.
Ohjausryhmä kokoontuu neljä kertaa. Sen jälkeen on paikallisten päätöksentekijöiden vuoro. Lopulta seurakunnan tulevaisuuden suuntaviivat piirtää kirkkovaltuusto.