Janne Ristolainen on siirtynyt Abo Energyltä Fortumiin ja toimii nyt Murskemäen hankekehityspäällikkönä. Arkistokuvassa Ristolainen kertoo Ratiperän tuulivoimapuiston meluvaikutuksista.
Terhi Kääriäinen
Murskemäen tuulivoimahanke vaihtoi isäntää – maanomistajiin ja kuntapäättäjiin ollaan yhteydessä lähiaikoina
Murskemäen tuulivoimahankkeen kehitys on siirtynyt Abo Energyltä Fortumille. Yrityskaupan yhteydessä maanvuokrasopimukset siirtyivät uudelle omistajalle.
Abo Energyn ja Fortumin välisessä kaupassa 28. marraskuuta omistajaa vaihtoi myös usea muu tuulivoimahanke.
Fortumin verkkosivujen mukaan Murskemäen kaavaehdotus on tarkoitus asettaa nähtäville vielä tämän vuoden aikana. Hankekehityspäällikkö Janne Ristolaisen mukaan kaavaehdotusta ei kuitenkaan saada nähtäville loppuvuodesta.
– Nettisivujen tiedoissa on käytetty pohjana tietoja Abon hankekehityksen pohjalta, ja tiettyä viivettä tässä vetovastuun vaihtumisessa on väistämättä tullut, Ristolainen sanoo.
Fortumille siirtyneiden tuulivoimahankkeiden kehittämistä jatketaan normaalisti.
– Integroinnin yhteydessä hankkeita arvioidaan toki tarkasti, ja jos voimme parantaa esimerkiksi niiden kannattavuuksia voimaloiden sijoittelulla tai muut lisäselvitykset tulevat tarpeellisiksi, joitain muutoksia hankekehityksen aikana voi tulla ajankohtaiseksi, Ristolainen jatkaa.
Hänen mukaansa hankkeiden tiedonsiirto käynnisteltiin viime viikolla. Maanomistajiin ja kuntapäättäjiin ollaan yhteydessä lähiaikoina.
Kunnanjohtaja Toni Leppäsen mukaan Abo Energyn kanssa keskusteltiin aiemmin, että kaavaehdotus tulisi päätettäväksi helmikuun valtuustoon. Tätä ennen se pitää vielä käsitellä ympäristölautakunnassa ja kunnanhallituksessa.
Asian eteneminen riippuu nyt Fortumista. Leppäsen mukaan sieltä ei ole vielä oltu yhteydessä kuntaan päin.
Murskemäen alueelle suunnitellaan neljää tuulivoimalaa.
Fortumilla on Suomessa suuri määrä tuulivoimahankkeita kehittämisvaiheessa, eli luvituksen sekä ympäristövaikutusten selvitysten eri vaiheissa.
Yrityskaupan kohteena oli noin 4,4 gigawatin verran eri vaiheissa olevia Suomessa sijaitsevia maatuulivoiman kehityshankkeita.
Velaton kauppahinta, noin 40 miljoonaa euroa, maksettiin kaupan toteutuessa. Kauppaan sisältyy mahdollisuus myös projektikohtaisiin lisäkauppahintoihin, jotka maksetaan, mikäli hankkeet etenevät investointipäätökseen asti.
Saksalaisomisteisen Abo Energyn projektijohtaja Annika Rossi kertoo, että yritys jatkaa toimintaansa tuulivoiman, aurinkovoiman, akkuvarastojen ja vihreän vedyn parissa.
– Abo Energyn liiketoiminta on projektikehitystä ja projektit ovat tuotteemme. Näemme, että hankkeiden toteutumisen kannalta kotimainen Fortum on luonteva ja luotettava jatkaja hankkeille, Rossi sanoo.
Ruhalassa sijaitsevalle Murskemäen alueelle suunnitellaan neljää tuulivoimalaa, jotka ovat yksikköteholtaan 6–10 megawattia ja enintään 260 metriä korkeita.
Alueen läpi kulkevat Fingridin 110 ja 400 kilovoltin voimajohdot. Suunnitelman mukaan tuulivoimapuisto liitetään sähköverkkoon maakaapelilla, joka yhdistyy Fingridin 110 kilovoltin linjaan.
Kunnalle jätettiin vuonna 2022 kaavoitusaloite tuulivoimahankkeesta, mikä käynnisti virallisen suunnitteluprosessin. Tarvittavat tausta-aineistot valmisteltiin 2022–23. Kaavaluonnos ja ympäristövaikutusten arviointiselostus (YVA) laadittiin 2023, ja alueelle pystytettiin mittamasto tuuliolosuhteiden tarkempaa mittaamista varten. YVA-menettelystä saatiin perusteltu päätelmä ja tehtiin lisäselvityksiä viranomaisten ohjeistuksen mukaisesti 2024.


