Katukuva muuttuu, kun Ruovedentien varrelta puretaan Säästökulman ja Luottolan rakennukset.
Terhi Kääriäinen
Katukuva muuttuu, kun Ruovedentien varrelta puretaan Säästökulman ja Luottolan rakennukset.
Terhi Kääriäinen
Arkkitehtiopiskelijat suunnittelevat Ruovedentien ympäristöä – kunnan toiveissa on saada rohkeita ja raikkaita ideoita
Katolle istutettuna jäkäläsulautuu ympäristöönsä ja näyttää kuuluneen maisemaan aina.
Norden Moss
Katolle istutettuna jäkäläsulautuu ympäristöönsä ja näyttää kuuluneen maisemaan aina.
Norden Moss
Jäkäläkatto kestää kuivuutta – katon lisäksi jäkälä sopii pihan maisemointiin
Visuvedelle suunnitellaan rivitaloa
Tiina Lamminen: Piirustus valkoapilasta. 2026.
Tiina Lamminen: Piirustus valkoapilasta. 2026.
Taidenäyttelyssä keskustelunaiheita naapurista
Maakuntajohtajan viimeinen pysäkki Ruovedellä oli Siikanevalla.
Sirkku Somero
Maakuntajohtajan viimeinen pysäkki Ruovedellä oli Siikanevalla.
Sirkku Somero
Maakuntajohtaja yllättyi Ruovedellä – "Kuva kunnasta laajeni päivän aikana"
Erkki Kettunen ja Seppo Rantanen tapasivat Muroleessa 60 vuoden jälkeen. Ei ollut lippaa mihin kättä vetää, mutta vain näin selvisi yksi elävä muisto.
Erkki Kettunen ja Seppo Rantanen tapasivat Muroleessa 60 vuoden jälkeen. Ei ollut lippaa mihin kättä vetää, mutta vain näin selvisi yksi elävä muisto.
Siviiliin 9.9. kuusikymmentä vuotta sitten
Ville Vauhkonen (ruotu) puhui elinvoimalautakunnan puolesta.
Karoliina Laikio
Ville Vauhkonen (ruotu) puhui elinvoimalautakunnan puolesta.
Karoliina Laikio
Kymppitonni osallistuvaan budjetointiin – valtuussa käytiin samalla keskustelua myös elinvoimalautakunnan roolista
Unto Viitasen mukaan padon pintakerros on kiveä.
Karoliina Laikio
Unto Viitasen mukaan padon pintakerros on kiveä.
Karoliina Laikio
Pitkä prosessi loppusuoralla – Ruojärven pato muuttaa maisemaa
Kotvion Sahan proomu on uponnut arviolta 1960-luvun puolivälissä. Vedestä on otettu näytteitä sekä sunnuntaina 6. ja maanantaina 7. syyskuuta.
Karoliina Laikio/Museovirasto
Kotvion Sahan proomu on uponnut arviolta 1960-luvun puolivälissä. Vedestä on otettu näytteitä sekä sunnuntaina 6. ja maanantaina 7. syyskuuta.
Karoliina Laikio/Museovirasto
Vanhan proomun hylyn luota noussut tuntematon aine tutkinnassa – öljyntorjuntapuomit varotoimenpiteenä
Tilaa uutiskirje
Luetuimmat
Tuoreimmat
Nuori yrittäjäpariskunta pyörittää 670 eläimen suurtilaa: "Meidän tärkein työ ei ole suorittavassa portaassa, vaan johtaa yritystä"
Sarvanan tila laajentaa – uusi pihatto 50 emolehmälle
Tuplasti aihetta juhlaan – Visuveden Motopalvelu 40 vuotta ja Harri Kangaspusu 50 vuotta
Nuori yrittäjäpari uskoo lujasti tulevaan – vuodenvaihteen jälkeen odotetaan erityisen iloista tapahtumaa
Vesihuollon tekniikan saneeraus jatkuu – investointitasoa halutaan kasvattaa pikkuhiljaa
OP Satapirkan edustajistovaaleissa vähän ehdokkaita Ruovedeltä
Mielipide: Kurun vuorohoidon lakkauttaminen sotii Ylöjärven omaa kaupunkistrategiaa vastaan
Valtuusto päätti: Veroja ei nosteta ja kuntaan palkataan etsivän vanhustyön tekijä
Lukijan kuvat
Kuohuja Ruoveden Ylä-Väärin Myllyojassa 25.10.2026.
Esko Lahtinen
Striimaukset
Kunnanvaltuuston kokous striimataan valtuustosalista.
Jyrki Liikka



