Ruoveden lukio oli kesän vertailussa sijalla 11, nyt sijalla 10. Kuva viime kevään ylioppilaiden lakituksesta.
Karoliina Laikio
Ruoveden lukio oli kesän vertailussa sijalla 11, nyt sijalla 10. Kuva viime kevään ylioppilaiden lakituksesta.
Karoliina Laikio
Ruoveden lukio ylsi kymmenen parhaan listalle
Julius Rasinen lasten itsenäisyysjuhlassa Oopperatalolla.
Rasisen albumi
Julius Rasinen lasten itsenäisyysjuhlassa Oopperatalolla.
Rasisen albumi
Juliuksen ja Ennin itsenäisyysjuhlan kohokohtia: karkkipuffetti ja kättely pääministerin kanssa
Vuotokohta tiistaina puolen päivän jälkeen.
Kaisa Koro
Vuotokohta tiistaina puolen päivän jälkeen.
Kaisa Koro
Ruhalan vesivuoto huomattiin pellolta sulan veden kohdasta – korjaustyö valmistui tiistaina puolen päivän jälkeen
Sote-palveluita järjestellään uusiksi Pohjois-Pirkanmaalla. Osa siirtyy Pirhalle ja osa ulkoistetaan kilpailun kautta.
Sote-palveluita järjestellään uusiksi Pohjois-Pirkanmaalla. Osa siirtyy Pirhalle ja osa ulkoistetaan kilpailun kautta.
Sote-palvelut uuteen uskoon Pohjois-Pirkanmaalla; Ainakin osa nykyisistä avopalveluista ja ikäihmisten palveluista ulkoistetaan
Huldan joulumyyjäisissä oli maanantaina 9. joulukuuta mahdollista myyntipöytien kiertelyn lisäksi nauttia esimerkiksi riisipuuroa. Joulupuuroa oli keitetty 25 litraa, rusinasoppaa hieman vähemmän.

Huldan joulumyyjäisissä käsityöharrastajien taidonnäytteitä ja sesongin makuja
Arto ja Ilpo Mikkonen ostivat arpoja Rämingin Martoilta. Paula Almqvist tarkisti, osuiko voittoja kohdalle.
Anne Kojola
Arto ja Ilpo Mikkonen ostivat arpoja Rämingin Martoilta. Paula Almqvist tarkisti, osuiko voittoja kohdalle.
Anne Kojola
Joulumyyjäiset jo 35 kertaa – "Helppo tulla, kun tapahtumaa ei tarvitse itse järjestää"
Merikanto-opiston jouluinen pop up -konsertti pidetään huomenna kirjastossa. Arkistokuva.
Irina Tuomainen
Merikanto-opiston jouluinen pop up -konsertti pidetään huomenna kirjastossa. Arkistokuva.
Irina Tuomainen
Merikanto-opistolta joulukonsertti ja tanssiosaston joulunäytös
Huoltotöistä aiheutuu parin tunnin katko radio- tv-lähetyksiin
Ruovesi-lehti 1974
Ruovesi-lehti 1974
50 vuotta sitten: Joulun odotusta – lipeäkalan liotusta
Tilaa uutiskirje
Luetuimmat
Tuoreimmat
Lukijan kuvat
Kuohuja Ruoveden Ylä-Väärin Myllyojassa 25.10.2026.
Esko Lahtinen
Striimaukset
Kunnanvaltuuston kokous striimataan valtuustosalista.
Jyrki Liikka