Koneharrastajienalalla tuttu Jarno Nieminen käynnistää Neuvostoliiton aikaisen lentokoneen tähtimoottorin.
Lauri Tissari
Noitakäräjät: Kovaääniset koneet jylläsivät konepäivänä Urheilukeskuksessa
Ensimmäistä kertaa järjestetty käräjien konepäivä oli huippumenestys perjantaina. Lähialueen ladoista tuodut klassikkoautot, mopot, traktorit ja työkoneet keräsivät kaikenikäisiä paikallisia katsojia sekä vierailijoita naapuripaikkakunnilta.
Ohjelmassa oli tarjolla tähtimoottorin ja syöksyveneissä käytetyn V12-koneen käynnistystä sekä upeiden ja karismaattisten menopelien esittelyä. Ruoveden Eläkeläiset olivat myymässä makkaraa ja lettuja.
Konepäivän järjestäjät Pauli Paananen (vas.) ja Sanni Isomäki poseeraavat koneiden keräämisestä vastanneen Tuomas Peltomäen kanssa vanhan Takra traktorin edessä.
Lauri Tissari
Konepäivän järjestelyistä vastasivat noitakärjäyhdistyksestä Pauli Paananen ja Sanni Isomäki. Tuomas Peltomäki pyydettiin mukaan huolehtimaan koneiden keräämisestä.
Sanni Isomäen haaveena on jo usean vuoden aikana ollut saada järjestettyä konepäivä Noitakäräjille. Hän tarjosi ideaa muille paikallisille seuroille, mutta päätyi lopulta ottamaan ohjat omiin käsiinsä. Ajatus konepäivästä lyötiin lukkoon jo tammikuussa.
Isomäki uskoo konepäivästä tulevan perinteeksi Noitakäräjille.
– Ensimmäinen kerta on aina ensimmäinen kerta kaikissa tapahtumissa. Jos väkeä tulee paikalle tänään, niin en yhtään epäile, etteikö tämä ensi vuonnakin voisi järjestyä ja saada vielä vähän lisääkin koneita mukaan, toteaa Isomäki.
Urheilukeskuksen pihaan koottu vanhojen Suomi-autojen rivi keräsi paljon katseita.
Lauri Tissari
Peltomäki kertoo konepäivän olleen ensisijaisesti vanhemmille ajoneuvoille. Nykypäiväsiä ajoneuvoja ei hänelle paljoa kaupattu, mutta hän olisi hyväksynyt uudemmankin auton, mikäli se harvinainen olisi.
– Kaivetaan heinäladon kätköistä ja vanhoista varastoista niitä, joita ei ole vähään aikaan tuotu näytille, kertoo Peltomäki.
Urheilukeskuksen piha osoittautui hyväksi paikaksi järjestää konepäivä. Hehtaarin alue antoi tilaa kone-esityksille ja paljolle muulle.
– Jos ensi vuonna järjestetään, niin tännehän mahtuu puolet lisää. Kivasti saatiin nytkin, pitkälti toista sataa tuotetta on pitkälti, arvioi Peltomäki.
Nieminen esittelee valtavaa syöksyveneen moottoria isolle yleisölle.
Lauri Tissari
Jarno Nieminen matkusti Virroilta konepäivälle kiinnostuksen kohteensa perässä. Hänen harrastuksensa on koneiden korjailu ja erilaisten esitysten kiertäminen koneidensa kanssa.
– Koneet ovat aina kiinnostaneet ja kierrän näitä eri tapahtumia kaikkialla esittelemässä näitä vehkeitä. Kahdessa tapahtumassa olen jo käynyt tänä kesänä, kertoo Nieminen.
Nieminen kertoo harrastukseen mukaan lähtemisen olevan matalakynnyksinen. Mopon rassaaminen oli hänelle uran alku ja jokaiselle hyvä lähtöpiste.
– Maamoottorit ovat erittäin halpoja, itsensä kustantavia ja pikkuisen haasteellisia. Se on hyvä ja yksinkertainen lähtökohta, ohjeistaa Nieminen.
Konepäivä Noitakäräjillä
Nissan pakettiauton perässä istuu 62-litrainen V12-moottori. Se tuottaa jopa 1 200 hevosvoimaa ja sitä on käytetty Suomen armeijan syöksyveneissä. Nämä koneet eivät yleensä päädy yleiseen myyntiin. Koneet kiertävät tiiviin harrastepiirin sisällä omistajalta toiseen. Syöksyveneen moottori tuli Paraisista vanhalta mieheltä, jolla oli aikoinaan kaikenlaisia muitakin harvinaisuuksia.
Niemisen tallin perällä lepää vuoden 1913 ruotsalaisen torpedosukellusveneen moottori. Se on ainut laatuaan maailmassa, sillä niitä on valmistettu yhteensä vain neljä. Nieminen haaveilee sen näytille tuomisesta ihmisten ilmoille.
Juha ja Jaana Kallio poseeraavat näyttelyn kiinnostavimman laitteen edessä.
Lauri Tissari
Pariskunta Kallio on aikoinaan ollut itsekin värkkäämässä samantyyppisiä konepäiviä Virtain perinnekylään. He ovat iloisia siitä, että he viimeinkin pääsivät Noitakäräjien aikaan vierailemaan Ruovedellä. Yleensä he ovat olleet töissä kiinni. He saivat tietää konepäivistä Ruovesi-lehden kautta.
Jaana Kallion mieleen ovat esittelyn puksuttavat höyrykoneet.
– Niiden pitäisi puksuttaa koko ajan, koska se on niin kiva se ääni. Mä tykkään niistä, en mää paljon muuta näistä ymmärrä, toteaa Kallio.
Juha Kallio kertoo Jarno Niemisen lentokoneenmoottorin olevan mielenkiintoinen. Hänen kiinnostuksensa herättää rikas historia ja mielekkäät äänet.
Paljon puhuttu maamoottori pyörittää pitkää vetomattoa.
Lauri Tissari
Klassikkomoottoripyörät ja itserakennetut ajoneuvot kiinnostivat monia.
Lauri Tissari
Urheilukeskukseen virtasi iltapäivän aikana runsaasti väkeä.
– Ihmisiä oli niin paljon, että sitä oli vaikea arvioida, mutta ainakin tuhannen raja ylittyi, iloitsee Sanni Isomäki.