Olgan viesti pienille tanssijoille on: olet kallisarvoinen, toista samanlaista tyttöä ei ole – Merikanto-opistosta valmistuvien tanssijoiden taso riittää Kansallisbalettiin, Pariisiin tai Lontooseen
Tanssin suosio harrastuksena on Ruovedellä vuosi vuodelta kasvanut. Alkeisbaletissa tyttöjä tanssii tänä syksynä 10, vielä pienempien ryhmässä 13. Merikanto-opisto tarjoaa tanssin laajan oppimäärän Ylä-Pirkanmaalla.
Tanssinopettaja Olga Saikkonen sanoo, että joka vuosi tanssin pariin hakeutuu Ruovedellä poikkeuksellisen lahjakkaita tyttöjä.
Saikkonen korostaa, että tämä ei ole vain hänen mielipiteensä opettajana, vaan sen näkevät muutkin. Ruovedellä viime keväänä viisi tanssijaa teki perusopetuksen tutkinnon ja siirtyvät syventäviin opintoihin. Kaikista tutkinnoista oppilaat saivat 10 pistettä tai sen yli eli tuöos oli arviointiasteikolla erittäin hyvä.
– Ja heidät arvioi ulkopuolinen opettaja, joka ei ole nähnyt tyttöjä muuta kuin tutkintotilanteessa. Heidän tasonsa on loistava, ei vain minun silmissäni vaan myös toisten tanssinopettajien.
Olga auttaa tyttöjä tossujen kiinnittämisesä ennen tunnin alkua.
Sirkku Somero
Tanssiharrastukseen tytöt tulevat alle kouluikäisinä, 3–5-vuotiaina. Olga Saikkonen sanoo, että hänen tärkein työnsä pienimpien kanssa on innostaminen. Tärkeintä on hyvän tanssijan itsetunnon rakentaminen.
Opetuksessa käytetään paljon runoja ja leikkejä, joissa ballerina puhuu itselleen, että "olen iloinen tyttö joka aina onnistuu. Olen ainutlaatuinen, toista samanlaista ei löydy".
– Haluan antaa pienelle tytölle siemenen ajatukseen, että olet kallisarvoinen. Minä en kasvata massoja, vaan haluan, että jokainen tanssija on oma itsensä. He tietävät vahvat puolensa, joita kehittää.
Saikkonen kertoo, että pienten kohdalla hän aluksi seuraa paljon tanssijaa, etsii tämän luonnetta.
– Etsin, mitä tanssijassa on sisällä ja nostan sitä. Kun ballerinalla on hyvä itsetunto, hän onnistuu tulevaisuudessa.
Olga Saikkonen pienten ballerinojen keskellä.
Sirkku Somero
Seuraavassa vaiheessa, noin 6–7-vuotiaana alkeisbaletin tunnilla harjoitellaan klassisen baletin tuntien sääntöjä. Opetellaan myös balettitossuissa tanssimista.
– Ensin ollaan peilin edessä, sitten tangolla, diagonaalissa ja sitten on oma vapaa tanssi, kertoo Saikkonen tunnin kulusta.
– Minä kasvatan tulevaa kuningatarta, se on baletin kulttuuri. Haluan tyttöjen ajattelevan, että sinua ei tarvitse vertailla toisten kanssa. Olet juuri hyvä sellaisena kuin olet. Kun ballerina tanssii luottaen omiin vahvuuksiinsa, hän ei pelkää mitään, ei jännitä mitään ja lähtee pääsykokeisiin ja kilpailuihin omana persoonanaan.
Syyslomalla Olga Saikkonen sai kutsun Kansallisopperan balettiin, sillä Kansallisoopperan ja baletin balettioppilaitoksessa tanssii kaksi hänen oppilaastaan: Penelope Hokkanen ja Philoe Vidal. Molemmat ovat aloittaneet Saikkosen tunneilla aivan pikkutyttöinä.
- He ovat poikkeuksellisen lahjakkaita ja pääsivät sisään huippuoppilaitokseen korkeilla pisteillä, kertoo Saikkonen.
Penelope on tanssinut oopperassa jo useamman vuoden, Philoe oli pääsykokeissa tänä syksynä.
– Molemmat ovat tanssineet täällä Ruovedellä Laurinsanlissa, istuneet sylissäni ja kertoneet murheitaan minulle. Kävin katselemassa heitä nyt, ja on uskomaton tunne ymmärtää, miten opettaja, valmentaja voi avata tietä lapsille. Heillä on suuremmoinen tulevaisuus edessään.
Saikkonen haluaa muistuttaa päättäjiä, jotka harrastusten rahoista päättävät, että ei ole kysymys vain rahasta: lasten kohtalo on aikuisten käsissä. Jos harrastuksiin ei myönnetä sitä pientä rahoitusta, joka niillä nyt on, voidaan rikkoa lasten tulevaisuus.
Pienen balettitanssijan kotiväelle saattaa tulla yllätyksenä, että balettitossut pitää koota itse, ne eivät kaupasta tule käyttövalmiina. Varinaisten tossujen lisäksi tulee ostaa ja kiinnittää kuminauhat, sisälle tossunkärkeen asetettavat silikonit, kärjen ulkopuolen nahkapala, nahkaliima, nauhat, joilla tossu sidotaan nilkkaan sekä erikoiset sukkahousut, joissa on aukko silikonin asettamista varten. Opettaja opastaa tossujen tuunaamisessa ja pukemisessa.
Sirkku Somero
Saikkonen iloitsee siitä, että Merikanto-opisto voi tarjota laatuopetusta.
– Tanssijat Merikanto-opistossa ovat jo nyt kelpoisia kansainväliseen tasoon. He voivat mennä mihin tahansa pääsykokeeseen, ovet aukenevat heille Pariisissa ja Lontoossa.
Hänen mielestään on kuitenkin hienoa ja tavoiteltavaa, että suomalaiset huipputanssijat jäävät suomeen.
– Haluan, että kaikki näkevät, että Suomessa on korkeatasoista balettia. Että emme vain pärjää, vaan olemme samalla viivalla maailman parhaiden kanssa. Se on tavoitteeni.