Jukka Rättyän 4A-luokka keskittyi maanantaina äidinkielen tehtäviin. Samaan aikaan toinen opettaja Laura Salmi otti muutaman oppilaan eri luokkaan opiskelemaan omaan tahtiin.
Terhi Kääriäinen
Oppitunnilla yhä useammin kaksi opettajaa – oppimisen tuki jakautuu uudistuksen myötä tasaisemmin koko ikäryhmälle
Jokaisen lapsen koulupäivässä on jatkossa entistä enemmän aikuisia, sillä monella oppitunnilla saattaa olla kaksi opettajaa yhtä aikaa.
Valtakunnallinen oppimisen tuen uudistus tarkoitti Ruovedelläkin syyslukukauden alusta lähtien satsausta samanaikais- ja yhteisopetukseen.
Sivistysjohtaja Aila Luikku selvittää, että opettajat osallistuvat oman aineensa ja luokkansa opetuksen lisäksi muille tunneille toisena opettajana. Näin ryhmiä voidaan tarvittaessa jakaa joustavasti tarpeen mukaan.
Yhteisopettajuuden hyvä puoli on myös pätevän henkilöstön pysyvyyden varmistaminen, kun opettajien työllisyys on paremmin turvattu lisätuntien myötä.
Erityisopettaja Sanna Peräisen mielestä oppilaat saavat uudistuksen myötä enemmän tukea ja se jakautuu tasaisemmin koko ikäryhmälle.
Yhtenäiskoulun 4A:n äidinkielen tunnilla oli maanantaina kaksi opettajaa: Laura Salmi (vas.) ja Jukka Rättyä.
Terhi Kääriäinen
Kolmiportainen yleinen, tehostettu ja erityinen tuki on nyt poistunut. Sen sijaan puhutaan konkreettisista tukitoimista.
Ensisijaista on ryhmässä annettava tuki, jota saa joka ikinen oppilas omassa luokassaan tai siitä eriytetyssä pienemmässä ryhmässä yhteisopettajuuden turvin.
Peräinen kertoo, että toinen opettaja voi ottaa nopeammin tai hitaammin eteneviä hetkeksi tekemään jotakin toista tehtävää kuin muu luokka.
– Opetuksen eriyttämisen tavoitteena on, että oppilaalla on sopivan tasoista tekemistä. Aina ei edetä hitaimpien ehdoilla, mutta ei myöskään nopeimpien ehdoilla, Peräinen sanoo.
Yleistä tukiopetusta voidaan antaa oppituntien aikana tai niiden ulkopuolella. Lisäksi oppilaalla on oikeus opetuskielen tukiopetukseen vaikeiden termien avaamiseksi, mitä voivat tarvita suomenkielisetkin oppilaat.
Meillä Ruovedellä tukea saa moninkertaisesti tämän määrän.
Ryhmäkohtaista tukea pitää olla lakisääteisesti vähintään 0,122 tuntia viikossa jokaista oppilasta kohti.
– Meillä Ruovedellä tukea saa moninkertaisesti tämän määrän, Luikku laskee.
Kunnassa on kuusi erityisopettajaa, joista neljä tekee pääsääntöisesti erityisopettajan työtä ja kaksi osittain luokanopettajan työtä.
Luikku on huomannut, että uudistuksen myötä on joissakin kunnissa vähennetty rajusti koulunkäynninohjaajien määrää. Hän näkee, että heidät halutaan pitää Ruovedellä niin kauan kuin se on taloudellisesti suinkin mahdollista.
Jos ryhmässä saatava tuki ei riitä, oppilas voi saada oppilaskohtaista tukea.
Se voi olla säännöllistä erityisopettajan antamaa opetusta pienryhmässä joissakin tai kaikissa aineissa.
Oppimisen tuen uudistuksen on määrä vähentää hallinnollista työtä.
Hallintoa keventää, kun ryhmäkohtaisesta tuesta ei tarvita erillisiä päätöksiä, vaan päätös tehdään vasta oppilaskohtaisen tuen osalta. Oppilaskohtaisen tuen tarpeen arvioivat opettajat ja opiskeluhuollon ammattilaiset yhdessä.
Fakta
Oppimisen tuen uudistus
Perusopetuslain muutoksen seurauksena oppimisen tuki uudistui 1.8. alkaen esi- ja perusopetuksessa sekä lukiokoulutuksessa.
Kolmiportaisesta tuesta luovuttiin, ja nyt puhutaan konkreettisista tukimuodoista.
Ensisijaista on ryhmässä annettava tuki. Jos tämä ei riitä, voi saada oppilaskohtaista tukea.
Luokissa on entistä useammin mahdollisuus samanaikais- ja yhteisopetukseen eli kahden opettajan käyttöön.


