Päätoimittajalta: Rankkasade vaurioitti teitä
Viikonlopun runsaat vesisateet koettelivat teitä erityisesti Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa. Pahimmillaan vettä tuli reilusti yli 100 millimetriä vuorokauden aikana ja äkilliset tulvat sulkivat teitä ja aiheuttivat jopa asfalttiteiden sortumia.
Ruovedellä teitä oli poikki ainakin Hanhossa, Väärinmajassa ja Jäminkipohjassa. Kunnostustyöt aloitettiin ripeästi ja suuri osa teistä on jo saatu ajokuntoon.
Väyläviraston mukaan teiden sortumat ovat Suomessa harvinaisia ja niitä on vuositasolla ollut vain yksittäisiä. Rankkasateet aiheuttavat tavallisesti sorateiden reunojen pehmenemistä sekä veden noususta johtuvia lyhytaikaisia liikennehaittoja, mutta viikonloppuna tulleet poikkeuksellisen suuret paikalliset sademäärät aiheuttivat kuitenkin sortumia myös useilla vähäliikenteisellä soratiellä.
Näyttäisi siltä, että maantierumpujen kapasiteetti ei vain yksinkertaisesti riittänyt johtamaan vettä ja vesi vei tien kerroksia mukanaan. Rummut on mitoitettu valuma-alueen tavallisten sulamis- ja sadevesimäärien mukaan.
Ilmastonmuutos on tuonut rankkasateet tullessaan. Tämän kesän runsaista sateista huolimatta ilmastonmuutoksen suurin haaste tieverkon kunnossapidolle ovat Väyläviraston mukaan edelleen leudot ja vetiset talvet, jotka kuluttavat ja vaurioittavat päällystettyjä teitä.
Viljelyksille tämänkertaiset sateet eivät olleet pahimmasta päästä, koska vesi ei tullut tuulenpuuskien kanssa. Näin vältyttiin suuremmilta kasvustojen lakoamisilta. Mikään kasvi ei kuitenkaan nauti vedessä lilluttelusta, joten lainehtivien peltojen ja nurmien toivotaan kuivuvan nopeasti. Rehun tekoon ei hetkeen ole kiirettä.
Mutta jotakin hyvää runsaista sateista saatiin. Pohjavedet ja järvien pinnat nousivat.



