Päätoimittajalta: Uusi lukuvuosi käyntiin
Koulut ovat alkaneet myös Ruovedellä. Koulutielle lähti jälleen satoja koulukkaita.
Kouluvuoden uusia asioita ovat liikunnallisen elämäntavan edistäminen esi- ja perusopetuksessa. Opetusta on päivitettävä siten, että kaikki lapset ja nuoret saavat arjessaan mahdollisuuden liikkua.
Koulupäivän aikana tapahtuvan liikkumisen hyödyistä oppimiselle ja hyvinvoinnille on vahvaa kansallista ja kansainvälistä tutkimusnäyttöä, tiedottaa Opetushallitus. Sillä voidaan vaikuttaa myönteisesti keskittymiseen, oppimiseen, käyttäytymiseen ja kouluviihtyvyyteen.
Elokuusta alkaen voimaan on tullut myös muutoksia, jotka tähtäävät erityisesti maahanmuuttajataustaisten oppilaiden opetuskielen taitojen vahvistamiseen. Valmistavan opetuksen lisäopetusta voidaan nyt tarjota vuoden ajan oppilaille, jotka ovat siirtyneet valmistavasta opetuksesta perusopetukseen. Tämä näkyy myös Ruovedellä uuden opetusryhmän perustamisena.
Oppimisen ja hyvinvoinnin vahvistamista on tehty kouluissa viime vuosina esimerkiksi uudistamalla oppimisen tuki sekä rajoittamalla kännyköiden käyttöä kouluissa. Seuraava uudistus on osaamistakuu, joka uudistaa perusopetuksen arvioinnin. Kyse on mittavasta uudistuksesta, joka yhtenäistää opetuksen arvioinnin. Jokaiseen oppiaineeseen ja jokaiselle vuosiluokalle määritellään kansalliset kriteerit arvosanoille 10, 8 ja 5. Oppilaan on saavutettava kaikissa oppiaineissa vähintään arvosana 5, jotta hän voi edetä seuraavalle luokalle.
Paikalliset opetussuunnitelmat täytyy päivittää perusteiden mukaisiksi syksyyn 2028 mennessä.



