Perhepartion ekalla kokoontumiskerralla leikittiin tutustumisleikkejä yhdessä.
Anne Kangaspusu
Perhepartiossa paistettiin vaahtokarkkeja nuotiolla
Stoolin Partiolaisten perhepartio kokoontui ensimmäisen kerran sunnuntaina 17. elokuuta Runebergin puistossa. Paikalla oli yhdeksän lasta, seitsemän huoltajaa ja kolme ohjaajaa. Nuorin osallistuja oli yhdeksän kuukauden ikäinen.
Ensimmäisenä tietysti tutustuttiin muihin ryhmäläisiin Käpy-oravan johdolla ja laitettiin nimet ja tarrat läsnäolotaulukkoon. Vajaan parin tunnin aikana myös leikittiin paria liikunnallista leikkiä, syötiin eväitä, tehtiin yhdessä nuotio, jossa paahdettiin vaahtokarkkeja ja istuskeltiin paikalle kasattujen tarpin ja telttojen suojissa.
Lisäksi paviljonkiin oli asetettu eläinten jälkiä, joihin piti yhdistää oikea pehmoeläin. Lopuksi tehtiin yhdessä sisaruspiiri ja laulettiin Tää ystävyys ei raukene -laulu.
Hieno, aurinkoinen sää helli osallistujia ja kaikilla tuntui olevan mukavaa.
Seuraava perhepartiokerta on su 28.9. klo 10–12., mukaan mahtuu kyllä vielä. Paikka ilmoitetaan myöhemmin Facebookissa: Partiolippukunta Stoolin Partiolaiset ja Ruovesi Puskaradio.


